Vihreät Vaatteet – Tietoa ekologisista ja eettisistä vaatteista

Kaupan kassoilla riittää valinnanvaraa, minkälaiseen kassiin sitä ostoksensa laittaa: valitako muovikassi, paperikassi, maatuva kassi vai kangaskassi?

Suomen ympäristökeskus on pureutunut tähän ongelmaan ja tehnyt tutkimuksen nimeltä Ostoskassien ilmastovaikutusten vähentäminen. Hankkeen tavoitteena oli koota tietoa Suomessa yleisimmin käytettyjen kassien, joilla kannetaan päivittäistavaroita, ilmastonmuutosvaikutuksista ja tutkia niiden elinkaaria. Vertailtavina oli perinteinen muovikassi, kierrätysmateriaalista valmistettu muovikassi, paperikassi, biohajoavasta muovista valmistettu ostoskassi sekä kangaskassi.

Mitään täysin yksiselitteistä tulosta ei tämäkään tutkimus pysty antamaan, sillä tulokseen vaikuttaa hyvin moni tekijä: esimerkiksi jos kuluttaja lajittelee ostamansa kassin väärin, sen muutoin pienet ympäristövaikutukset voivat moninkertaistua.

Yksinkertaistettuna tutkimuksessa parhaiten pärjäsi kierrätysmuovista valmistettu muovikassi, ja huonoiten taas biohajoava kassi. Toisin kuin yleisesti luullaan, kaikki kauppojen kassoilla myytävät biohajoavat kassit eivät sovi kompostointiin, sillä niissä on käytetty myös öljyä. Nämäkin öljyä ja maissitärkkelystä sisältävät kassit maatuvat, mutta eri olosuhteissa kuin normaali biojäte.

Usein kangaskassia pidetään ekologisimpana vaihtoehtona, mutta onko sittenkään näin? Tutkimuksen mukaan kangaskassia pitäisi käyttää keskimäärin 53 kertaa, jotta se olisi ilmaston kannalta parempi vaihtoehto kuin tavallisten muovikassien jatkuva käyttö. Suurin ongelma kangaskasseissa on vesi: yhteen puuvillakiloon menee jopa 20 000 litraa vettä. Tutkimuksessa vertailtavana oli perinteinen puuvillakassi, mutta luomupuuvillasta valmistettu kassi pärjäisi vertailussa paremmin. Muutamalla hyvälaatuisella kangaskassilla – olivat ne sitten perinteistä puuvilla tai luomua – pärjää vuodesta toiseen, sillä ne kestävät varmasti kauemmin kuin tuon 53 kerta.

Mitenköhän hyvin pärjäisivät nämä kuvan ekokassit? Löytyykö isojen fonttien takaa ympäristöystävällinen tuote?

Kuluttaja-lehti (numero 1/2009) otsikoi aiheeseen liittyvän jutun näin: Ekoteko – Pakkaa ostoksen muovikassiin. Tämä otsikointi oli jokseenkin harhaanjohtavaa, sillä vaikka muovipussi ei ollutkaan vertailun huonoin, ei sitä ekoteoksi silti voi sanoa. Lisäksi, vertailussa parhaiten sijoittui kierrätysmuovista valmistettu kassi, ei normaali muovikassi.

Joissain maissa muovikassien käyttö on kielletty kokonaan, mutta suurinpana syynä ei ole kassin ilmastovaikutukset, vaan kierrätys. Toisin sanoen se, että muovikasseja EI ole kierrätetty. Kaduille heitetyt muovikassit tukkivat katujen viemäreitä, sekä mereen ajautuneet kassit muodostavat jätelauttoja, joihin mereneliöt voivat tukehtua.

Mutta miten sitä osaa tehdä ekologisia valintoja, jos kauppakassinkin ostaminen on näin vaikeaa?

Kauppakassin valinta ei ole suurin ympäristöteko, jonka voi kaupassa tehdä. Tärkeämpi valinta on se, mitä kauppakassiin ylipäätään laitat – tai olet laittamatta. Kulutuksen vähentäminen ja ekologiset ostosvalinnat ovat paljon merkityksellisempiä asioita ympäristön kannalta. Ja vaikka ruokakaupassa ostaisitkin muovikassin, muiden kauppojen ilmaisisia pikkupussukoita kannattaa välttää.

Aivan uutta puuvillakassia parempi vaihtoehto on kierrätysmateriaaleista valmistettu kassi, jolloin puuvillan tuotannon aiheuttamat ympäristöhaitat voidaan kokonaan ottaa pois laskuista. Hyvä vaihtoehto on vaikkapa kuvan kassi kierrätetystä kankaasta, joka on Saana ja Olli -tuotemerkin käsialaa. Merkin takana on kaksi suomalaista tekstiilisuunnittelijaa, jotka valmistavat kierrätysmateriaaleista käyttötekstiilejä käsinpainettujen kuosien kera.

Forget-Me-Not on Tampereen keskustassa sijaitseva kauppa, joka on todellinen piristysruiske harmaana päivänä. Pieni putiikki on täynnä 50-60- ja 70-luvun vaatteita, laukkuja, koruja ja kenkiä, joita kaupanpitäjä Emmi Laiho on kerännyt kirppareilta ja myös omasta vaatekaapistaan. Juuri silloin, kun itse piipahdin kaupassa, Emmin vanha kirkkaanpunainen talvitakki sai uuden iloisen omistajan. Ero oli haikea, mutta takki päätyi uuteen hyvään kotiin!

Vintagevaatteiden lisäksi tarjolla on kierrätyskankaista loihdittuja uusia vaatteita ja asusteita. Henkareista löytyi mm. Design by Mirka -merkin hienoja kesämekkoja, liikkeen oman tuotannon värikkäitä talvitakkeja ja toinen toistaan pirteämpiä lastenvaatteita hauskoissa kuoseissa.

Forget-Me-Not myy myös monien suomalaisten piensuunnittelijoiden tuotteita: valikoimissa on mm. Kooky Gems -merkin hienoja kierrätyskoruja ja Andy eats only candy:n pinssejä (kuvassa etualalla). Jatkossa valikoima laajenee vielä tästäkin, kunhan saadaan tilaa uusille ihanuuksille.

Forget-Me-Not: Tuomiokirkonkatu 21, Tampere

Suomen Reilun kaupan edistämisyhdistys täyttää tänään 10 vuotta. Juhlavuosi, jonka teemana on Hyvä olo lähellä ja kaukana, vierähtää tänään käyntiin Finlandia-talossa.

Reilu kauppa edistää tuottajien ja ympäristön hyvinvointia kehitysmaissa, mistä juontuu teema Hyvä olo kaukana. Tämän lisäksi Reilu kauppa haluaa edistää hyvinvointia myös täällä lähellä: Hyvä olo lähellä tarkoittaa pieniä nautintoja Reilun kaupan tuotteiden parissa, hyvää oloa vastuun kantamisesta sekä Reilun kaupan yhdistämistä kotimaisuuteen (Reilun kaupan raaka-aineita yhdistettynä kotimaisiin raaka-aineisiin, työllistäen myös kotimaassa).

Reilun kaupan tuotteita on ollut Suomen markkinoilla siis jo kymmenen vuoden ajan, mutta viimeisen vuoden aikana valikoimat ovat kasvaneet hurjasti: tarjolla on niin kahvia, suklaata, hedelmiä, kukkia, kosmetiikkaa, vaatteita kuin jalkapallojakin. Reilun kaupan verkkosivuilta löytyy lista kaikista Reilun kaupan tuotteista. Myös Vihreät Vaatteet -verkkokaupan valikoimissa on Reilun kaupan vaatteita: Pants to Povertyn alushousuja sekä Armedangelsin T-paitoja ja huppareita.

Hienoa, että Reilun kaupan tuotteiden valikoima on laajentunut, eivätkä banaanit ole enää ainut reilu ostettava!

Kuvat: Reilun kaupan edistämisyhdistys

Suomen ensimmäinen ekostylisti oli haussa Miltton Showroomilla viime lauantaina, 21.3.2009. Finaalissa kisasi 4 osanottajaa, joista kisan voiton pokkasi Netta Kervinen. Kuvassa alla Netta ja voittoisa asukokonaisuus. Takki ja pusero ovat Bllack Noir:n (The Greendress-kaupasta), mekko Plan B:ltä ja legginssit Yalo -nettikaupasta. Laukku on Defenderin, rannekoru Dala Leo:n sekä hiuskoristeet ja kengät Gilles et Dada:lta.

Netta Kervinen pyörittää pienyritystä nimeltä Ainokainen, joka valmistaa vaatteita, asusteita ja leluja kierrätysmateriaaleista. Kuvassa alla yksi Ainokaisen tuotoksista, joita lisää voit käydä kurkkaamassa Ainokaisen nettisivuilta.

Yläkuva: Goa von Zweygbergk

Alakuva: Ainokainen / Netta Kervinen

Tekstiilijätettä syntyy vuosittain ihan järjettömiä määriä. Yksin Iso-Britanniassa kärrätään vuosittain kaatopaikalle noin 2,4 miljoonaa tonnia tekstiilijätettä. Tekstiilien kierrätystä pitäisi tuntuvasti tehostaa nykyisestään ja ennen kaikkea vähentää tuotettavien vaatteiden määrää, jos kerran näin paljon tekstiilejä menee hukkaan. Jokainen kuluttaja voi omalta osaltaan kierrättää käyttämänsä vaatteet, mutta myös teollisuuden tulisi välttää ylituotantoa ja tehostaa kankaiden käyttöä, jotta hukkakangasta jäisi mahdollisimman vähän.

Kanadalainen vaatemerkki Preloved on omalta osaltaan pystynyt vähentämään tuntuvasti kaatopaikalle päätyvien tekstiilien määrää, sillä pelkästään yhtä sesonkia varten Preloved uusiokäyttää 60 000 villapaitaa, 12 000 T-paitaa ja 6000 takkia, jotka muuten päätyisivät jätteeksi.

Kuvat: Preloved

Tällä viikolla, 16.-25.3.2009, Miltton Showroomissa Helsingissä on esillä ekologisesti ja eettisesti toimivia yrityksiä näyttelyn ja eri tapahtumien muodossa. Kuluttajille luvassa on mm. Secco kierrätys-designtyöpajoja ja eko-ompelimo Remake Ekodesignin vinkkejä vanhojen vaatteiden tuunaukseen. Lauantaina pidetään Eco Stylisti -kilpailu, jossa etsitään Suomen ensimmäistä ekostylistiä,  sekä Eco-myyjäiset, jossa mukana mm. Nanso, Secco, Glope Hope, Yalo, Costo ja Töölö Fashiuon Institute:n Saumuriralli.

Paikkana viestintä- ja PR-toimisto Miltton Showroom, Uudenmaankatu 4–6, Helsinki. Viikon ohjelma löytyy kokonaisuudessaan Milttonin nettisivuilta.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä alkkarisi pitävät sisällään? Yksiin alushousuihin tuhraantuu satojan litroja vettä, monta kiloa hiilidioksidia ja tuhottomasti torjunta-aineita. Nämä torjunta-aineet voivat saastuttaa vesistöjä ja ympäristöä, sekä aiheuttaa viljelijöiden sairastumisen. Jopa valmiissa alkkareissa kaupan hyllyllä voi olla jäämiä näistä torjunta-aineista sekä muista kemikaaleista, joita on käytetty värjäyksessä ja viimeistelyssä.

Tämän lisäksi alipalkatut työntekijät ompelevat alkkareita kellon ympäri kelvottomissa työoloissa, eikä heille edes makseta työstä kunnon palkkaa. Miten muutaman euron maksavista alushousuista voisikaan jäädä tekijöille käteen juuri mitään?

Vastuulliset alusvaatemerkit Pants to Poverty ja Eco-Boudoir ovat tehneet yhteistyössä filmin, joka kertoo alusvaatteiden tuotannosta. Kannattaa katsoa:

Pants to Poverty on brittiläinen alusvaatemerkki, joka haluaa poistaa maailmasta tällaiset pahat pöksyt. He tekevät omalta osaltaan vaateteollisuudesta hieman reilumman ja vähentävät kehitysmaiden hyväksikäyttöä ja köyhyyttä. Pants to Povertyn nimeen sisältyy sanaleikki: Pants tarkoittaa alkkareita, mutta myös keskarin näyttämistä. Pants to Poverty siis näyttää keskaria köyhyydelle!

Pants to Povertyn uusi Peace and Love -mallisto on brittiläisen suunnittelijan Zakee Shariffin käsialaa. Mallisto on tehty rauhanmerkin 50-vuotisjuhlan kunniaksi, joten luvassa on paljon rauhaa ja rakkautta. Sitä ei tähän maailman aikaan ole koskaan liikaa! Kaikki malliston alushousut on tehty Reilun kaupan luomupuuvillasta – ekologisesti ja eettisesti. Lisää Pants to Povertyn alkkareita löytyy Vihreät Vaatteet -verkkokaupasta.

Tämä alusvaatemerkki ei ota maailmanparannusta liian vakavasti. Pants to Poverty on moneen otteeseen järjestänyt tempauksia, joissa pyritään rikkomaan maailmanennätys, montako ihmistä on yhtä aikaa alkkareillaan julkisella paikalla. Ehkäpä ensi kesänä Suomessakin?

Brittiläinen Christopher Raeburn on luonut käytöstä poistetuista armeijan tekstiileistä hienon malliston nimeltä “Remade in England”. Materiaaleina hän on käyttänyt mm. armeijan talvicamo-kankasta, paksua brittiläistä villaa ja laskuvarjoja, joista on valmistettu kuvien sadetakit. Nämä vaatteet todella toimivat omina kokonaisuuksinaan, eivätkä elä vain vanhan käyttötarkoituksensa ehdoilla. Näin sen kuuluukin mennä!

Kuvat: Christopher Raeburn

TEKOKUITU ON EKOKUITU

Tekokuituja on herjattu pitkään epäekologisiksi, mutta ne ovat mainettaan parempia.

Luonnonkuidut ovat luonnonmukaisia ja näin ollen ympäristöystävällisiä. Tätä tarinaa kertoo moni vaatemainos, mutta totuus on kaukana siitä.

Kaikkien tekstiilikuitujen valmistaminen rasittaa ympäristöä – toiset enemmän, toiset vähemmän. Usein luonnonkuitujen ja tekokuitujen ympäristörasituksen vertailussa otetaan huomioon vain raaka-aine, jolloin ei saada kattavaa kuvaa niiden ekologisesta selkärepusta.Jotta päästään totuudenmukaisempaan tulokseen, tulee ottaa huomioon vaatteen koko elinkaari raaka-aineen hankinnasta vamistukseen, käyttöön ja hävittämiseen.

Tekokuituja on herjattu jo pitkään, koska niitä valmistetaan uusiutumattomasta luonnonvarasta, öljystä. Tämä asia onkin eittämättä pitkä miinus tekokuiduille, muttei koko totuus. Tekokuitujen valmistus tapahtuu suljetussa ketjussa, jolloin käytetyt kemikaalit pystytään tehokkaasti ottamaan talteen ja käyttämään uudelleen. Tekokuidut ovat luonnonkuituja kestävämpiä ja pitkäikäisempiä ja siinä mielessä ekologisempia. Lisäksi ne tarvitsevat vähemmän pesua, jolloin tekokuituisen vaatteen käyttö kuluttaa vähemmän energiaa kuin luonnonkuituisen.

Jos polyesterilla on omat huonot puolensa, löytyy niitä puuvillasta kaksinverroin. Perinteinen puuvillan viljely vaatii paljon vettä, keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Puuvillaa kasvatetaan usein kuivilla alueilla, jolloin peltoja joudutaan keinokastelemaan. Kastelujärjestelmät ovat usein alkeellisia, jonka vuoksi suuri osa vedestä valuu hukkaan ennen pellolle pääsyä. Lisäksi keinokastelu voi muuttaa vesistöjen tasapainoa ja jopa kuivattaa vesialueita.

Puuvilla on altis kasvitaudeille ja tuholaisille, joiden ehkäisemiseen viljelijät käyttävät paljon kemiallisia torjunta-aineita. Vesistöt ja ympäristö saastuvat, ja viljelijät altistuvat haitallisille kemikaaleille. Lisäksi tuholaiset tulevat ajan mittaan immuuneiksi käytetyille torjunta-aineille, jolloin kemikaalien tarve kasvaa koko ajan.

Jopa 80 prosenttia kaikista vaatteista tehdään joko puuvillasta tai polyesteristä, joista molemmilla on kyseenalaiset vaikutukset ympäristöön. Näiden kahden kuidun paremmuudesta kiistelyä tärkeämpää olisi löytyy uusia materiaaleja haastamaan ne molemmat.

Luonnonkuiduista löytyy monia puuvillaa huomattavasti ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, kuten luomupuuvilla ja hamppu.

Luomupuuvilla tuotetaan ilman haitallisia keinolannoitteita ja torjunta-aineita, ja sen tuotanto rasittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Kuituhamppu taas on hyvin nopeakasvuinen ja helppo viljeltävä. Se tarvitsee vain vähän vettä eikä kaipaa torjunta-aineita kasvaakseen.

Kuituhamppu olisi monella tapaa puuvillaa parempi kuituraaka-aine, mutta sen käyttöä rajoittaa se, että ihmiset rinnastavat kuituhampun huumeeseen, poltettavaan hamppuun. Nämä ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa, sillä kuituhamppu sisältää päihdyttävää THC-ainetta vain nimeksi.

Muita puuvillan haastajia on esim. nokkonen, pellava ja lyocell, joka on biohajoava selluloosakuitu. Lyocellin toivoisi yleistyvän, sillä sen tuotantoprosessi on ympäristöystävällinen, sitä voidaan pestä alhaisessa lämpötilassa, ja sen raaka-aineena käytetty eukalyptus-puu on hyvin nopeakasvuinen.

Markkinoille on tullut myös monia bambusta ja soijasta valmistettuja vaatteita. Bambu on hampun tapaan nopeakasvuinen ja hyvä vastustamaan tuholaisia. Silti bambu ei ole automaattisesti ekologinen vaihtoehto. Bambu tehdään viskoosin tapaan, eli sen tuotantoprosessi vaatii paljon energiaa.

Soijakuitu valmistetaan soijapavun proteiinista. Se on täysin biohajoava, ja ominaisuuksiltaan silkin tapainen, joten se voisi haastaa monet synteettiset kuidut. Negatiivisena puolena on kuitenkin se, että sen viljely vaatteita varten vie peltopinta-alaa ruoan tuotannolta.

Myös tekokuituja on mahdollista valmistaa uusiutuvista raaka-aineista. Polyaktidi, eli PLA, on synteettinen kuitu, kuten polyesteri, mutta täysin biohajoava. Tavanomaisiin synteettisiin kuituihin verrattuna PLA:n tuotanto vie vähemmän energiaa ja aiheuttaa piennemmät päästöt. Tällä hetkellä PLA:n suurin ongelma on sen raaka-aineet,maissi ja sokeriruoko, jotka ovat myös ravinnon raaka-aineita. Parhaillaan kehitellään tehokkaita tapoja valmistaa PLA:ta esim. ruohosta tai biomassasta.

Perinteisen tekokuidun ongelma on uusiutumattoman raaka-aineen lisäksi materiaalin hävittäminen, sillä tekokuitu eivät maadu luonnossa. Tähän on löydetty ratkaisu kuitujen kierrättämisestä. Tekokuitujen uusiokäyttö on luonnonkuitujen kierrättämistä tehokkaampaa, koska tekokuidun laatu ei huonone. Toki luonnonkuitujakin voidaan kierrättää, mutta koska ne prosessoidaan mekaanisesti, niiden laatu heikkenee.

Tekstiilikuitujen kierrättäminen on otettava tavoitteeksi vaatteen suunnittelussa, tuotannossa ja kierrätysprosessissa, sillä kaatopaikoille päätyy yhä valtavia määriä tekstiilijätettä vuosittain.

Tulevaisuudessa vaatteen elinkaari ei luultavasti enää ulotu vain kehdosta hautaan, vaan jatkaa kehdosta kehtoon, yhä uudelleen. Meillä on jo tehokas kierrätysjärjestelmä esimerkiksi pahville ja metallille. Miksei sellaista voisi tehdä myös tekstiilille?

Koska tämän hetken käytetyimpien kuitujen, puuvillan ja polyesterin, käyttö ei näytä olevan hiipumassa, on tärkeää kehittää ekologisia tapoja valmistaa jo olemassa olevia tekstiilikuituja. Tämän lisäksi tulee kehittää uusia, vaihtoehtoisia kuituja näiden rinnalle.

Jatkossa muutama kuitu ei enää saisi hallita vaatemarkkinoita, vaan tarjolla tulisi olla laaja valikoima materiaaleja. Tämä pienentäisi tiettyjen raaka-aineiden aiheuttamien laaja-alaisten ympäristöongelmien riskin, ja estäisi myös luonnon monimuotoisuuden vähenemistä.

Teksti on julkaistu Vihreä Lanka -lehden numerossa 9, 27.2.2009.