Vihreät Vaatteet – Tietoa ekologisista ja eettisistä vaatteista

Bangladeshin tekstiilityöläiset ovat protestoineet paikallisia viranomaisia vastaan jo pitkän aikaa vaatien korotuksia heidän olemattomiin palkkoihin. Pieni toivon pilkahdus paremmasta oli jo käsillä, kun Bangladeshin hallitus nosti minimipalkkoja 34euroon. Mutta kuinkas kävikään.

Koska tämä summa on edelleen riittämätön kattamaan elämiseen meneviä kustannuksia, on mielenosoitukset Bangladeshissa jatkuneet. Hallitus on ilmaissut, että se ei suvaitse enää minkäänlaista “anarkiaa” vaatetyöläisten keskuudessa. Puhtaat Vaatteet -sivustolla kerrotaan, kuinka viranomaiset ovat pelotelleet tekstiilityöntekijöitä ja pidättäneet paikallisen työntekijöiden oikeuksia ajavan järjestön BSCW:n (Bangladesh Center for Workers Solidarityn) johtajiin kuuluvat Kalpona Akterin ja Babel Akhterin.

Se siitä järjestäytymisen vapaudesta! Nyt tarvitaan kansainvälisiä toimia, jotta Bangladeshin hallitus ja viranomaiset saadaan lopettamaan tällainen toiminta.

Bangladeshin tekstiilityöläisten mielenosoitukset sekä länsimaisten suuryritysten vetoomus on tuottanut tulosta. Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että Bangladeshin hallitus on päättänyt nostaa maan tekstiilityöläisten minimikuukausipalkkaa noin 19 eurosta 34 euroon. Korotus ei tosin ole niin suuri kuin toivottiin, sillä alan ammattiyhdistykset ovat vaatineet hallitusta korottamaan minimiä noin 56 euroon.

Tämä on kuitenkin pieni merkki paremmasta. Ei tekstiilityöläisiä – eikä muitakaan työläisiä – voi kohdella aivan miten vaan. Tosin palkkojen nousu luultavasti tarkoittaa myös tehtaiden yleisen hintatason nousua. Ja tästäkös länsimaiset vaateyritykset eivät pidä, sillä aina on saatava yhä halvemmalla ja halvemmalla. Näin ollen vaateyritykset voivat päättää etsiä vielä halvempia tuotantoalueita, jos nykyisten alueiden hintataso alkaa nousta liian korkealle. Toivottavasti näin ei käy, vaan vaateyritykset ymmärtäisivät vihdoin, että vaatteen hintaan kuuluu olennaiselta osalta myös tekijöiden palkat.  Ei tätä voi sivuuttaa!

Bangladeshin vaatetehtaiden työntekijät ovat osoittaneet mieltään vaatien korkeampia palkkoja. Lue lisää aiheesta kirjoittamastani House of Econ uutisesta täältä.

Lauantain Helsingin Sanomissa (1.5.2010) kerrottiin luonnonturkisten mahdollisuuksista korvata tarhaturkisten käyttöä. Tuomo Ikonen on ollut perustamassa tänä keväänä Suomeen Luonnonturkisyhdistystä, jonka tavoitteena on edistää villiturkisten käyttöä ja saada hintoja korotettua kohtuullisimmaksi. Lisäksi yhdistyksen tavoitteena on kannustaa metsästäjiä metsästämään pienpetoja, jotka verottavat sorsan- ja teereenpoikakantoja, sekä edistää auton alle jääneiden eläinten turkkien hyötykäyttöä.

Tienvarsista kerättyjen eläinten turkiksia on käyttänyt hyväksi myös Route Couture -ryhmä, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua ihmisten ja eläinten suhteesta sekä muotiteollisuudesta ja markkinataloudesta. “Esittämällä puolimädän eläimen turkin korkean muodin luomuksena haastamme yleisön katsomaan tunteisiin vetoavan mielikuvamainonnan ja tuotteelle imagoa rakentavan markkinointi- koneiston lävitse.” (lähde)

Kuva: Route  Couture

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus  (SASK) uutisoi tänään, että monet suuret kansainväliset tekstiilialan yritykset, kuten esim. H&M, Nike, GAP, Ikea ja Lindex, ovat vaatineet Bangladeshin minimipalkkojen korotusta. Yritykset ovat lähettäneet yhteisen kirjeen Bangladeshin pääministerille Sheikh Hasinalle ja ilmaisseet huolensa maan tekstiiliteollisuuden levottomuuksista ja työläisten hyvinvoinnista. Uutinen luettavissa kokonaisuudessaan SASK:n sivulta.

Nähtäväksi jää, onko tällä tempauksella todellista vaikutusta. Yrityksen kun eivät ole oma-aloitteisesti aloittaneet kampanjaa parempien työolojen puolesta, vaan tekstiilialan kansainvälinen ammattijärjestö ITGLWF on kannustanut suuria asiakasyhtiöitä yhteisesiintymiseen asiassa. Mutta tietekin parempi tämä kuin ei mitään!

Kotimaisten yritysten vastuullisuudesta voi lukea vastikään FinnWatchin julkaisemasta raportista Ostoja etelästä ja hikipajoista, joka raportoi kotimaisten vaate- ja urheiluyritysten ympäristö- ja sosiaalivastuusta. Suuria muutoksia ei ole valitettavasti tapahtunut verrattuna aikaisempiin raportteihin vuosilta 2006 ja 2007.  Lisäksi ongelmallista on, että tutkimuksessa on kysytty ympäristö- ja sosiaalivastuusta vain yrityksiltä itseltään. Ja tämä tieto on usein ympäripyöreää eikä aina paikkaansa pitävää. Toivoisi vaateyritysten jo tajunneen vastuun ja läpinäkyvyyden merkityksen!

Raportti luettavissa PDF:nä Puhtaat Vaatteet -verkkosivuilta.

Kansainvälinen Clean Clothes Campaign -kampanjaverkosto toimii jo viidessätoista Euroopan maassa – ja eillisestä lähtien myös Suomessa nimellä Puhtaat vaatteet.

Verkoston tarkoitus on parantaa vaatetus- ja urheiluteollisuudessa työskentelevien työntekijoiden oloja lobbaamalla yrityksiä ha hallituksia, kouluttamalla kuluttajia ja antamalla suoraa tukea työntekijoille heidän kamppaillessaan oikeuksiensa puolesta.

Puhtaat vaatteet -kampanjat jäseninä ovat ammattiliitot ja kansalaisjärjestöt. Suomessa mukana ovat jo mm. Reilun kaupan puolesta ry Repu, Toimihenkilöunioni ja Palvelualojen ammattiliitto PAM.

Kuva: Puhtaat vaatteet

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma uutisoi eilen turkkilaisista farkkutehtaista, joissa tuhannet työntekijät ovat sairastuneet huonojen työolojen takia. Olin mukana ohjelmassa kommentoimassa vaateteollisuuden eettisyyttä ja ekologisuutta. Uutinen löytyy MTV3:n verkkosivuilta ja ohjelman voi katsoa kokonaisuudessaan Katsomosta.

Haitallinen hiekkapuhallus

Farkkujen viimeistelyssä kuluneen ulkonäön saamiseksi on käytetty pitkään hiekkapuhallusta, jonka takia pelkästään Turkissa tuhannet työntekijät ovat sairastuneet ja kymmenet kuolleet. Koska tehtaissa ei ole käytetty tarvittavaa suojausta eikä ilmastointia, työntekijät ovat hengittäneet hiekkapölyä. Tämä pöly jää keuhkoihin aiheuttaen sairauden nimeltä silikoosi (pölykeuhkotauti), johon ei ole parannuskeinoa.

EU:n alueella manuaalinen hiekkapuhallus on kielletty, ja EU-jäsenyyttä tavoittelevassa Turkissakin kielto astui voimaan noin vuosi sitten. Kuitenkin edelleen tehtaita epäillään menetelmän käytöstä.

Kuva: MTV3 / 45 minuuttia

Vaateteollisuuden nurinkurisuus

Suuri syy siihen, että tällaista edelleen tapahtuu, on valvonnan puute. Vähimmäisvaatimuksena on noudattaa kunkin maan lakeja, mutta esimerkiksi Kiinassa ihmisoikeudet eivät ole kovassa huudossa. Monissa maissa valvonta on riittämätöntä, ja tehtaita pyöritetään lain valvovan silmän ulottumattomissa.

Valvonnan lisäksi toinen iso syy on yksinkertaisesti nykyisen vaateteollisuuden tapa toimia: länsimaiset yrityksen haluavat tehtaiden valmistavan vaatteita yhä enemmän, yhä nopeammin ja yhä halvemmalla. Kiristynyt kilpailutilanne ajaa tehtaita käyttämään epäeettisiä toimintatapoja, kuten halpaa ja nopeaa hiekkapuhallusta, joka vaarantaa työntekijöiden terveyden.

Epäeettisesti toimiva tehdas tai alihankkija voi joutua sulkemaan ovensa tai se voi saada rahallisia sanktioita, mutta kyseisessä tehtaassa farkkunsa valmistuttava yritys voi helposti pestä kätensä asiasta. Vaateyritys kun harvoin toimii samassa maassa, missä se teettää vaatteensa, ei kyseisen maan lait koske niitä. Suurin vahinko on yritykselle koituva imagohaitta, joka voidaan peitellä uusilla markkinointitempauksilla ja sama tuotantotapa saa jatkua.

Kuva: Trousers London

Tuotanto läpinäkyväksi

Jotta tällainen toiminta saadaan kuriin, toivoisi yrityksiltä läpinäkyvyyttä. Perusfarkkumerkkien tuotantoketju on harvoin täysin tiedossa, joten kuluttajakaan ei saa tietää tarkalleen missä ja miten omat farkut on valmistettu. On kuitenkin olemassa jo monia vastuullisia farkkumerkkejä, jotka toimivat ekologisesti ja eettisesti, ja heidän tuotantoprosessiaan valvoo ulkopuoliset tahot (sertifiointiyritykset kuten SAI, Fair Wear Foundation tai Fair Labor Association). Tällaisia vastuullisia farkkumerkkejä on mm. Kuyichi, Howies, Del Forte, Loomstate, Sharkah Chakra Jeans, Trousers London, Monkee Genes ja NU.

Farkkujen viimeistelyt ja niiden haitat

Hiekkapuhalluksella saatavan kulutusefektin voi saada aikaiseksi myös hiomapaperilla tai hiomakoneella, jotka nekin ovat työntekijöille vaarallisia ilman hyvää suojausta. Muita ongelmallisia farkkujen viimeistelyjä on mm. kivipesu. Kivipesussa farkut pestään hohkakivien kanssa, mikä vie paljon vettä ja aiheuttaa suuren määrän jätettä. Myös kivipesussa työntekijä saattaa altistua hiekkapuhalluksen tapaan kivipölylle.  Farkun pinta rikkoutuu kivipesukäsittelyssä, mikä huonontaa farkkujen kestoa. Nykyään entsyymipesu, joka ei huononna farkun laatua, on pitkälti syrjäyttänyt kivipesun. Entsyymit ovat kivipesua ekologisempia siinä mielessä, että vettä kuluu prosessissa vähemmän ja entsyymit ovat biohajoavia.

Toinen haitallinen farkkujen käsittely on kloorivalkaisu, joka on sekä ympäristölle että ihmisen tervedelle vaarallista. Farkkuja voi valkaista myös auringossa, jota käytetään valitettavan vähän menetelmän hitauden takia. Esimerkiksi Sharkah Chakra Jeans myy auringossa valkaistuja farkkuja.

Valmiita farkkuja voidaan myös käsitellä värjäämällä, jotta saadaan aikaiseksi esim. likainen ulkonäkö. Tähän käytetään kemikaaleja, jotka usein ovat haitallisia niin ihmiselle kuin ympäristöllekin.

Ympäristöystävällisempiä viimeistelymenetelmiä on käytössä mm. Howies- ja Del Forte -merkeillä. Howies pesee farkkunsa kumisilla “ekopalloilla” (ks. kuva alla) ja Del Forte viimeistelee farkkunsa käsinpesten tavallisella saippualla ja yksityiskohdat hioo käsin hiekkapaperilla. Ylipäätään kannattaa suosia farkkuja, joita on käsitelty mahdollisimman vähän. Parempi on kuluttaa farkkuja käytössä kuin ostaa valmiiksi rikkinäiset farkut.

Kuva: Howies

Farkkujen tuotanto

Farkkujen viimeistely ei ole ainut farkkujen ympäristöongelma. Farkkukankaaseen tarvitaan puuvillaa, jonka viljely vie runsaasti vettä ja kasvatukseen tarvitaan paljon keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Nämä kemikaalit saastuttavat ympäristöä ja voivat vaarantaa viljelijöiden terveyden. Jos värjäyksessä ei puhdisteta likavesiä hyvin, voi väriaineita joutua suoraan vesistöihin. Lisäksi puuvillan viljely, nappien ja niittien valmistaminen ja tuotteen kokoaminen voivat kaikki tapahtua eri maissa – jopa eri maanosissa, joten kuljetukseen kuluu paljon energiaa. Farkkujen tuotanto ja kaikki eri alihankkijat toimivat usein maissa, joissa eettisyydestä tai ympäristönsuojelusta ei ole takeita.

Käytön kannalta laadukkaat farkut ovat jo itsessään ekologiset, sillä ne kestävät käytössä pitkään, eikä niitä tarvitse pestä usein. Jos ostaa uudet farkut, kannattaa suosia laadun lisäksi luomupuuvillaa ja merkkejä, jotka toimivat ekologisesti ja eettisesti koko tuotannon osalta. Farkkuja kannattaa koluta myös kirppareilta, koska monet laittavat kiertoon lähes uudenveroisia housuja.


Voiko nahka olla ekologista ja eettistä?  Entä tekonahka ekologista? Seuraavassa avaan hieman niitä näkökulmia, mitä nahan ekologisuuden ja eettisyyden punnitsemisessa tulisi ottaa huomioon.

EETTINEN VALINTA?

Kaikkien nahkojen käytössä on punnittavana eläinten kohtelun eettisiä näkökulmia. Onko eläimellä riittävästi tilaa kasvaa? Kuinka sitä kohdellaan? Mitä suuremmat maatilat, ja mitä kauempana ollaan Suomesta ja Euroopasta, sitä enemmän on syytä kyseenalaistaa eläinten kasvatusolot.

Joidenkin mielestä eläimen nahan käyttö yhtään mihinkään tarkoitukseen on eettisesti väärin – olivat eläinten olot hyvät tai huonot. Tällöin vaihtoehdoksi jää tekonahka, mutta laaduissa on suuria eroja. Nykypäivänä osataan tehdä myös laadukasta tekonahkaa, mutta se on vielä kiven alla.

Kenkäkauppaketjujen tarjonta on mennyt huolestuttavaan suuntaan: tekonahkaisen kenkäparin saa jo muutamalla kympillä, mutta laadusta ei ole tietoakaan. Kenkäpari on rikki pahimmillaan jo muutaman käyttökerran jälkeen. Jos Suomessa kaipaa laadukkaita vegaanikenkiä, kannattaa kääntyä Heluna Fashion -liikkeen puoleen (ks. kuva alla).

TEKONAHAN TUOTANTO

Tekonahka valmistetaan öljystä, joka ei maadu. Öljynjalostaminen vie paljon energiaa ja saastuttaa ympäristöä. Suuri osa tekonahasta tehdään maissa, joissa ei ole takeita ympäristöystävällisestä tuotannosta. Tekonahan valmistukseen on kehitteillä ympäristöystävällisempiäkin vaihtoehtoja, jolloin siitä saadaan pitkäikäistä ja laadukasta, ja se on tuotettu käyttäen vähemmän energiaa ja aiheuttaen vähemmän päästöjä.

NAHAN TUOTANTO

Nahka on ekologinen vaihtoehto sen pitkäikäisyyden tähden. Hyvin tehdyt, laadukkaasta nahasta valmistetut kengät tai laukku kestävät huomattavasti kauemmin kuin vastaava tekonahasta tehty.

Jos päätyy valitsemaan oikean nahan tekonahan sijaan, kannattaa valita sellainen eläin, josta on hyödynnetty muukin osa kuin nahka. Tällaisia ovat mm. lehmä, lammas ja poro, joita kasvatetaan etupäässä maidon ja lihan takia. Toisaalta voidaan ajatella, että mitä enemmän nahalle on kysyntää, sitä enemmän myös karjaa kasvatetaan. Osti kuluttaja sitten nahkakengät tai naudanlihaa, yhtälailla tukee karjateollisuutta.

Karjan kasvattamisen ongelmat tulevat eteen tehomaataloudessa. Suurin osa lehmistä elävät nykyään suurtiloilla, jotka voi luokitella tehomaatalouden piiriin. Tehomaatalous voi aiheuttaa eroosiota, vesistöjen rehevöitymistä ja vähentää monimuotoisuutta. Karjan kasvatuksessa syntyy metaania, joka on paljon hiilidioksidia pahempi ilmastonmuutosta edistävä kaasu. Lisäksi karja tarvitsee paljon rehua, jonka kasvattamiseen tarvitaan paljon viljelymaata. Jos nämä viljelykset menisivät suoraan ihmisten lautasille, hyötysuhde olisi huomattavasti parempi.

Vaikka tekonahan tuotanto vie paljon energiaa, vie sitä myös oikean nahan valmistus. Karjankasvatus ja nahan käsittely vie energiaa, ja näin myös välillisesti uusiutumattomia luonnonvaroja.

NAHAN VIIMEISTELY

Nahka on biohajoava luonnonmateriaali, joka maatuu tekonahkaa helpommin. Nahan kestävyyden ja ulkonäön vuoksi siihen kuitenkin lisätään paljon viimeistelyaineita, jotka hidastavat huomattavasti nahan maatumista. Toisaalta, juuri näiden viimeistelyaineiden ansiosta nahasta saadaan kestävämpi ja pitkäikäisempi.

Parkitsemisen tarkoituksena on tehdä nahasta hyvin säilyvää ja kestävää. Yleisimmin nahka parkitaan kromilla, joka on haitallista ympäristölle. Nykyään suurin osa teollisuuden käyttämästä nahasta parkitaan maissa, joissa  ympäristönsuojelu ei ole vielä teollisuusmaiden tasolla. Käytettävät parkisemisaineet ovat myrkyllisiä, ja koska likavesien puhdistus on lähes olematonta, nämä aineet pääsevät saastuttamaan vesistöjä.

Kromiparkitsemista ympäristöystävällisempi vaihtoehto on kasviparkitus, johon käytetään tanniineja sisältäviä kasvinosia. Tätä käytetään nykypäivänä teollisuudessa harmillisen vähän, sillä kasviparkitus on kemiallista kromoparkitusa hitaampi prosessi. Kuvassa yllä Terra Planan kasviparkittuja kenkiä, jotka ovat myynnissä Idun’s Apple -verkkokaupassa.

SUOMALAINEN NAHKATUOTANTO

Kuten muukin vaate- ja asusteteollisuus, niin myös nahkatuotteiden valmistus on siirtynyt halvemman työvoiman maihin.  Suomessa tapahtuva nahan tuotanto on nykypäivänä häviävän pientä, mutta vielä löytyy muutama alansa ammattilainen. Esimerkiksi kaikki kotimaiset kenkämerkit on koottu yhteisille verkkosivuille  osoitteeseen www.kotimaisetkengat.fi.

Yksi esimerkki hienosta suomalaisesta nahkakäsityöstä on Anja ja Jussi Neirtamon pyörittämä Nippanappa-liike (ks. kuva yllä), joka on ollut avoinna jo vuodesta 1975. Helsingin Kruununhaassa sijaitsevasta työpaja-myymälästä saa ostaa laadukkaita nahkalaukkuja ja muita asusteita, jotka kaikki ovat tehty käsityönä työpajalla. Laukun voi valikoida valmiista tarjonnasta tai Nippanapassa voi teettää laukun omien toiveidensa mukaan.

Materiaaleina he käyttävät enimmäkseen suomalaista naudan nahkaa, ja jonkin verran hirven, poron ja lampaan nahkoja, jotka kaikki ovat kotimaisia. Erikoisuutena Nippanapan valikoimissa on narvivärillä käsinpatinoituja tuotteita, jotka ovat kasviparkkinautaa.

KULUTA HARKITEN

Kuten kaikessa kulutuksessa, kannattaa harkita kahteen kertaan, ennen kuin ostaa – oli valinta sitten tekonahkaa tai oikeaa. Toiseksi, kannattaa aina panostaa laatuun. Vaikka halvat kengät houkuttelisivat, kalliimmat ja laadukkaat kengät maksavat itsensä pian takaisin.

Nahkatuotteet kun ovat tarkoitettu kestämään, niistä pitää pitää myös hyvää huolta. Jos joku osa menee rikki, kannattaa kääntyä suutarin puoleen ennen kuin menee kauppaan uuden tuotteen perässä.

Myös kirppareita kannattaa suosia. Niiltä löytää paljon laadukkaita nahkakenkiä, -laukkuja ja -takkeja ajalta, jolloin laatu ja pitkäikäisyys oli vielä arvossaan.

Tänään pyörähti käyntiin Reilun kaupan viikot, joita vietetään tämän kuun loppuun asti. Näiden viikkojen aikana Reilu kauppa on esillä mediassa ja monenlaisissa tapahtumissa. Suomessa Reilu kauppa -sertifioidut tuotteet ovat kovassa nosteessa: suomalaiset ovat jo maailman kolmanneksi innokkaimpia Reilun kaupan tuotteiden kuluttajia. Pelkästään Reilun kaupan puuvillaan myynti kasvoi 94 prosentilla vuonna 2008.

Vihreät Vaatteet -blogissa on jo moneen otteeseen kirjoitettu Reilun kaupan puuvillasta, mutta seuraavassa vielä hieman lisätietoa nimenomaan puuvillan sertifioinnista. Koska puuvillaisen vaatteen tuotantoketju on paljon pidempi kuin vaikka banaanin tai kahvin, on puuvillan sertifiointi muita hieman monimutkaisempi.

Reilun kaupan sertifikaatti on kehitetty tukemaan kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kovassa – ja usein epäreilussa – kansainvälisessä kaupankäynnissä. Viljelijät saavat tuotteistaan vähintään Reilun kaupan takuuhintaa, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Suurtilojen työntekijät on oikeutettu asiallisiin työoloihin, vähintään lakien mukaiseen palkkaan ja heillä on oikeus liittyä ammattiyhdistykseen. Puuvillan ostajan on lisäksi maksettava viljelijöille erillistä Reilun kaupan lisää, joka on tarkoitettu paikallisten yhteisöjen elinolojen parantamiseen.  Lapsityövoiman käyttö on ehdottomasti kielletty. Kauppasuhteiden tulee lisäksi olla pitkiä, mikä mahdollistaa tuotannon kehittämisen pitkällä aikavälillä.

Reilun kaupan puuvilla ei ole sama kuin luomupuuvilla. Reilun kaupan puuvilla keskittyy tuotannon eettisyyteen, mutta tuotantoon liittyy myös tarkat ympäristökriteerit, joita viljelijöiden tulee noudattaa. Tavoitteena on löytää tasapaino kaupallisen tuotannon ja ympäristön hyvinvoinnin välillä. Pyrkimyksenä on viljellä mahdollisimman luonnonmukaisesti käyttäen mahdollisimman vähän haitallisia kemikaaleja.

Niin pienviljelijöille, suurtilallisille kuin Reilun kaupan tuotteita välittäville yrityksillekin on omat yleiset kriteerinsä, jotka Reilun kaupan sertifikaatin saadakseen tulee täyttää. Lisäksi jokaiselle tuotteelle on laadittu omat tuotekohtaiset kriteerit. Nämä Reilun kaupan kriteerit on FLO:n (Fairtrade Labelling Organizations International) laatimia.

Puuvillan kohdalla varsinaisesti FLO:n sertifioimaa on vain pellolla tapahtuva tuotanto. Siksi tuleekin puhua Reilun kaupan puuvillasta, ei Reilun kaupan vaatteista. FLO-CERT, joka on erillinen sertifiointiyhtiö, valvoo kriteerien nuodattamista puuvillan tuotannon osalta säännöllisin tarkastuksin.

Vaikka Reilun kaupan puuvillasta valmistetun vaatteen muu tuotanto ei ole virallisesti Reilun kaupan sertifioitu, ei se tarkoita, etteikö muita tuotannon osia olisi myös huomioitu. Kaikkien vaatteen tuotantoketjuun osallistuvien yritysten on osoitettava, että ne pyrkivät noudattamaan ILO:n (International Labour Organization) sopimuksia ja tuotantomaan lakeja, sekä pyrkivät parantamaan työntekijöiden työskentelyolosuhteita. Yrityksellä on lukuisia tapoja, jolla se voi osoittaa nämä pyrkimyksensä: esimerkiksi hankkimalla SA8000 -sertifioinnin tai kuulumalla Fair Wear Foundation -järjestöön. Tarkat kriteerit puuvillan tuotannolle löytyy Reilun kaupan englanninkielisiltä sivuilta PDF:nä: Fairtrade Standards for Seed cotton.

Meidän Vihreät Vaatteet -verkkokaupassa on tarjolla monia Reilun kaupan puuvillasta valmistettuja tuotteita. Kaikki Pants to Povertyn alushousut (ks. kuva yllä) ja Armedangelsin hupparit (ks. kuva yläpuolella), T-paidat ja mekot on valmistettu Reilun kaupan luomupuuvillasta.

Huom! Saat 10% alennuksen kaikista Vihreät Vaatteet -verkkokaupasta ostetuista tuotteista Reilun kaupan viikkojen ajan 19.10.-1.11.2009. Tilauksen yhteydessä tulee laittaa Alennuskuponki-kenttään sana “reilukauppa”, jolloin tilauksesta vähennetään automaattisesti 10%. Käy tutustumassa valikoimiin osoitteessa: www.vihreakauppa.com.

Turkis on yksi suurimmista kiistanaiheista mitä tulee eettiseen vaateteollisuuteen. Tämän syksyn muotikuvissa on näkynyt paljon turkistuotteita – sekä aitoja että tekoturkiksia. Kuvassa alla  Mangon, H&M:n ja Vilan turkiksia, jotka ovat varmasti tekoturkista niiden alhaisen hinnan takia.

Ennen kuin ostat turkistuotteen, kannattaa pohtia tarkkaan, mitä ostaa – jos ostaa ollenkaan.

TURKISTEN JA TEKOTURKISTEN TUOTANTO

Turkiseläimet elävät ja kuolevat vain turkkiensa tähden, eikä niistä hyödynnetä mitään muuta osaa. Turkiseläimet elävät ahtaissa häkeissä, jolloin ne eivät pysty harjoittamaan lajilleensa ominaista käyttäytymistä (kuten saalistusvietti ja reviirinpuolustus). Suomen turkistarhoihin on tosin tulossa ensi vuonna aavistuksen aikaisempaa isommat häkit, sillä uusien määräyksien mukaan ketuilla on oltava 0,8 neliötä ja minkeillä 0,25 neliötä tilaa (lähde: Animalia). Tämäkään ei suurensuuri elintila.

Suomessa jo lainsäädännön puitteissa turkistarhojen tulisi toimia suhteellisen ekologisesti ja eettisesti (vaikka tässäkin on ollut puutteita), mutta aivan toinen tilanne on esim. Kiinassa. Aivan kuten muukin vaateteollisuus niin myös turkistuotanto on siirtymässä yhä enemmän ja enemmän halvan työvoiman maihin.  Eläinten olojen ja ympäristöriskien valvominen näissä maissa on lähes olematonta.

Turkis on biohajoava luonnonmateriaali, mutta viimeistelyiden jälkeen se ei maadu läheskään yhtä hyvin kuin käsittelemätön turkki. Nämä viimeistelyaineet ovat välttämättömiä, jotta turkki säilyttää ulkomuotonsa, värinsä ja kestävyytensä. Viimeistelyssä ja värjäyksessä käytetyt kemikaalit ja raskasmetallit ohjautuvat likavesien mukana ympäristöön, jos puhdistusjärjestelmät eivät ole riittäviä.

Tekoturkis valmistetaan öljystä, joka on uusiutumaton luonnonvara. Öljynjalostaminen vie paljon energiaa ja saastuttaa ympäristöä. Suurin osa tekoturkiksista tehdään maissa, joissa ympäristöasiat eivät ole hyvällä mallilla.

Vaikka tekoturkiksen valmistamiseen menee paljon öljyä ja energiaa, menee sitä myös turkistuotantoon. Turkistarhojen ylläpito, kuljetukset ja turkisten muokkaus vaatii paljon energiaa. Lisäksi turkistarhauksen aiheuttamat typpi- ja fosforipäästöt rehevöittävät vesistöjä ja saattavat pilata jopa pohjavesiä. Suomessa tosin päästöjä ei pitäisi joutua vesistöihin, koska kaikilla turkistarhoilla tulee olla ympäristölupa.

TURKISTUOTTAJIEN VASTAISKU

Tänä syksynä turkistuottajat ovat aloittaneet mediakampanjan eläinoikeusliikkeitä vastaan. Lehdissä ilmestynyt mainos “Turkisten lisäksi sinulta halutaan kieltää moni muukin asia” (ks. kuva alla, lähde:STKL) yrittää puhdistaa turkistuottajien imagoa.

Seuraavassa ote mainoksesta:

Turkisten vastustajat sanovat usein toimivansa eläinten oikeuksien ja hyvinvoinnin puolesta. Se ei ole totta. Tosiasiassa heillä on vain yksi päämäärä: turkistuotannon lopettaminen. Ja se on vasta ensimmäinen askel tiellä kohti lopullista tavoitetta. Seuraavaksi he tahtovat kieltää sinulta maidon, lihan, villasukat, nahkakengät… Sanalla sanoen kaikkien tuotantoeläinten pidon ja eläinperäiset tuotteet.

Turkistuotannon, lihan-, maidon- ja villantuotannon rinnastaminen ontuu. Jos vielä turkis- ja lihantuotannossa voidaan miettiä eläinten tappamiseen liittyvää eettistä kysymystä, ei maidon- ja villan tuonnossa voida enää puhua samasta asiasta. Kaikissa on toki ekologiset ja eettiset ongelmansa, mutta turkistuotannossa puhutaan ihan eri ongelmista kuin muissa yllämainituissa.

Helsingin Sanomien haastattelussa 6.9.2009 Turkistuottaja Ry:n viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä rinnastaa villan ja turkisten tuotannon: “Haluamme kysyä, että eikös se moraali ole pikkusen kaltevalla pinnalla, jos nahkakenkien käyttö, villasukkien käyttö, lihansyönti on ihan ookoo. Mutta sitten turkikset jostain syystä eivät ole ookoo.” Mononen-Mikkilän mielestään ei ole voitu osoittaa, että eläimet voisivat huonosti tarhauksissa, eikä eläinten tappamisessa turkin tähden ole hänen mielestään mitään moraalisesti arveluttavaa.

Suomalaiset eläinsuojelujärjestöt Animalia ja Oikeutta eläimille pyrkivät pitkällä tähtäimellä kieltämään turkistarhauksen Suomessa. Turkistarhaus on kielletty kokonaan jo esimerkiksi Britanniassa, Sveitsissä, Kroatiassa, Itävallassa ja pian myös Hollannissa.

POIS SILMISTÄ, POIS MIELESTÄ?

Jos turkistuotanto kielletään kaikkialla Euroopassa, ei toki tuotannon siirtäminen halvan työvoiman maihin ole mikään ratkaisu. Euroopassa vielä jotenkin pystytään valvomaan turkistarhojen oloja, mutta muualla maailmassa se on paljon huonommalla tolalla. Jos kuluttajat edelleen haluavat käyttää turkiksia ja vaatemerkit niitä tarjoavat, ei olla päästy puusta pitkälle.

VAIHTOEHTOJA TARHATUILLE TURKIKSILLE

Turkki on laadukas ja pitkäikäinen, mutta sen tuotannon ympäristöongelmien ja eläinten kohtelun eettisten kysymysten takia turkkia ei voida sanoa täysin ekologiseksi tai ainakaan eettiseksi valinnaksi. Jos välttämättä kuitenkin haluaa ostaa oikeaa turkista, kannattaa suosia suomalaisia turkiseläimiä, jotka ovat tarhauksien sijaan eläneet vapaasti luonnossa. Näin voidaan olla hieman varmempia eläinten kohtelusta ja tuotannon ekologisuudesta.

Napapiiri Jeans (ks. kuva yllä) on uusi suomalainen vaatemerkki, joka suunnittelee ja valmistaa takkeja ja asusteita alusta loppuun Rovaniemellä. Takkien päämateriaalina on kierrätetty villa, joka on peräisin Ruotsin armeijan sarkatakeista. Tämän lisäksi Napapiiri Jeans käyttää materiaalina turkiksia, kuten punakettua, supikoiraa ja tiibetin lammasta. Merkki ei käytä tarhattujen eläimien turkkeja, vaan vain luonnosta pyydettyjä eläimiä, jotka metsästäjät pyytävät kaatolupien puitteissa. Tulevaisuudessa Napapiirin tarkoituksena on kehittää poronnahan käyttöä vaatteidensa materiaalina. Poron käyttö on sinänsä ekologisempi vaihtoehto, koska siitä käytetään nahan ja turkin lisäksi myös muut osat.

Kirppareilta löytyy nykyään paljon turkiksia. Sieltä turkiksia voikin ostaa puhtaimmalla omallatunnolla. Jos kierrätetyn turkiksen malli ei sellaisenaan miellytä, voi vanhasta turkista teettää uudenlaisen.

EKOLOGISTA TEKOTURKISTA?

Perinteinen tekoturkis ei ole materiaaliltaan tai tuotantotavaltaan ekologinen, mutta sitäkin voidaan kehittää parempaan suuntaan. Yhtälailla kuin muille tekokuiduille etsitään ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, pitäisi myös tekoturkista kehittää ekologisemmaksi.

Jos takkiinsa kaipaa turkista tai karvaa, mutta ei halua käyttää aitoa turkista, yksi vaihtoehto on hollantilaisen Hoodlamb-merkin takit (ks. kuva yllä).  Nämä tuotteet on tehty luomupuuvillasta ja hampusta, ja vuorissa käytetty karva on Hoodlambin uniikki tekokarva, jossa on osittain materiaalina hamppu.

VIHREÄT VAATTEET ON TURKITON

Meidän Vihreät Vaatteet -verkkokauppa on mukana Fur Free Retailer -merkintäjärjestelmässä, mikä tarkoittaa, että emme pidä verkkokauppamme valikoimmissa aitoja turkiksia tai turkissomisteisia tuotteita.  Suomessa Turkisvapaa-merkintää edistää Eläinsuojeluliitto Animalia. Lisää tietoa merkistä ja kaikki turkittomat liikkeet löydät osoitteesta www.turkittomatliikkeet.fi.