Kuva: Finnwatch

Toinen asia onkin se, voiko yritysten omaan sanaan luottaa. Moni firma kun ei tiedä kovinkaan tarkkaan omaa tuotantoprosessiaan, sillä tuotanto on pirstoutunut moniin eri maihin toisella puolella maailmaa ja käytössä on monia eri alihankkijoita. Voivatko nämä yritykset olla aivan varmoja, ettei mikään alihankkija käytä hiekkapuhallusta?

Mielenkiintoista olisikin ollut, että jokin firma olisi rehellisesti myöntänyt, ettei voi olla varma käytetäänkö jollain heidän alihankkijallaan hiekkapuhallusta vai ei. Mitä luultavimmin nimittäin tämä on totuus monen yrityksen kohdalla.

Yllättävin tämän tutkimuksen anti oli se, että kahdelta yritykseltä ei saatu tietoja: Veljekset Keskinen kielsi vastauksensa julkaisemisen ja CTRL Clothing vetosi muuttokiireisiin. Mitä salattavaa Veljekset Keskisillä on? Ja eikö CTRL Clothing ymmärtänyt, miten paljon negatiivista julkisuutta tästä vastaamatta jättämisestä voi seurata?

Kaiken kaikkiaan raportti herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi aivan varmoja vastauksia. Mutta se toimiikin oivallisena keskustelun herättäjänä: niin kuluttajat, yritykset kuin mediakin saa aihetta pohtia vaateteollisuuden eettisyyttä!

Aiemmin kirjoitettua Vihreät Vaatteet -sivustolla:

Lisätietoa viimeistelyistä: Farkkujen vaaralliset viimeistelyt

Farkkujen valmistuksen vastuullisuudesta: Halvat farkut eivät ole eettisimmät

Vaikka selkeästi nähdään, että monet kemikaalit ja toimintatavat, joita vaateteollisuudessa käytetään, ovat hengenvaarallisia niin työntekijöille kuin kuluttajillekin, ei niiden käyttöä lopeteta. Ja vaikka Euroopassa lopetettaisiinkin, se ei takaa, etteikö homma jatkuisi samaan malliin Kaukoidässä.

Myrkkyvaatteet kaupan hyllyllä

Kaukoidästä Euroopan markkinoille tuodut tuotteet voivat sisältää monia ihmiselle vaarallisia kemikaaleja, mutta ne useimmiten silti päätyvät kaupan hyllyille. Yksi syy on se, ettei kaikkia tuotteita tarkasteta. Nurinkurisempaa on se, että vaikka tuote tarkastettaisiin ja siitä löydetään haitallisia kemikaaleja, ne siitä huolimatta pääsevät myyntiin, sillä aina ei ole laillista perustetta vetää niitä pois markkinoilta. Niitä tuotteita, jotka on vedetty pois markkinoilta, voi käydä lukemassa netissä  EU:n Rapex-raporteista.

Halpa = hyvä

Vaikka vaarallisten vaatteiden myynti ja valmistus kiellettäisiin joka ikisessä maailman kolkassa, aina löytyy tahoja, jotka kiertävät lakia. Syy, miksi lakia kierretään, on se, että myrkillisten kemikaalien ja vaarallisten viimeitelyjen käyttö vaatteiden tuotannossa yksinketaisesti on halvempaa: esimerkiksi hiekkapuhallus ilman suojalaitteita on halvempaa kuin käyttää suojalaitteita (aina saa uuden työntekijän jos edellinen kupsahtaa) tai vaihtaa viimeistelytapa kalliimpaan tekniikkaan.

No more fashion victims

Tuotantolaitoksilla on kovat paineet tuottaa vaatteita yhä halvempaan hintaan, sillä länsimaiset vaateyritykset haluavat myydä vaatteita lähes ilmaiseksi kuluttajille. Ja kuluttajathan ostavat, jos näitä tarjotaan. Muutos pitäisikin tapahtua koko kulutuskuluttuurissa: emme voi ajatella, että vaatteita voidaan ostaa näin halvalla ja tällä tahdilla ilman, että joku on joutunut kärsimään.

Yllä oleva kuva on otettu viime kesänä KappAhl-kaupan naistenvaateosastolla, jossa kyseinen teksti oli kirjoitettuna kylttiin. Teksti oli varmasti tarkoitettu positiiviseksi, mutta se tavallaan kiteyttää koko vaateteollisuuden ongelman. Huippumuoti kestää vain hetken, mutta sen valmistuksen vaikutukset ikuisesti.

Kuva: www.kuluttaja.fi

Itse artikkeli valottaa onneksi jo heti aluksi asiaa hieman totuudenmukaisemmin: “Kallis hinta ei takaa, että ympäristöasiat olisivat kunnossa – saati että farkkujen tekijä olisi saanut työstään reilun palkan.” Asia on aivan näin: kalliissa merkkifarkuissa maksat usein lisähintaa vain tuotemerkistä.

Tutkimuksessa selvitettiin kunkin farkkumerkin vastuullisuutta (niin sosiaalista vastuuta, ympäristövastuuta kuin avoimuuttakin) kyselylomakkeiden, tehdasvierailuiden ja julkisten raporttien avulla.

Mutta mitä merkkejä Kuluttaja-lehden tutkimuksessa sitten tutkittiin? Mukava oli vain valtavirran isoja tuotemerkkejä ja ketjuja: H&M, Zara, Jack&Jones, Levi’s, Nudie Jeans Co, G-Star Raw, Lee Jeans, Wrangler, Boss ja Diesel.

Vertailu tehtiin siis näiden merkkien kesken ja parhaiten näistä pärjäsi edulliset merkit kuten H&M ja Zara. Tai pitäisikö sanoa: näistä vähiten huonosti pärjäsi H&M ja Zara. Kuluttaja-lehden artikkelissa on kerrottu jokaisen merkin vahvuuksia ja heikkouksia, eivätkä kyseiset halppismerkit selvinneet ilman vakavia heikkouksia.

On hyvä, että tällaisia tutkimuksia tehdään ja valotetaan vaatemerkkien toimintaa, mutta lehden otsikointi “Halvat eettisimmät” vesittää koko tutkimuksen ja tekee hallaa niille merkeille, jotka aidosti pyrkivät toimimaan vastuullisemmin. Tutkimukseen olisi pitänyt ehdottomasti ottaa mukaan näitä vastuullisesti toimivia farkkumerkkejä, kuten Kuyichi, Howies, Del Forte tai Monkee Genes.

Vastuullisista farkuista puheenollen, Nurmi-merkkini valikoimiin saadaan ensi keväänä Suomessa ommeltuja ekofarkkuja sekä naisille että miehille! Näistä lisää myöhemmin, mutta tässä pieni maistiainen:

Kuva: Antti Ahtiluoto

Paidat myynnissä Amnesty Storessa.

Kuva: Lassi Kaaria

Kustannukset nousevat

Kiinan elintaso nousee huomattavaa vauhtia, eikä pian Kiinassa tuottaminen olekaan yhtä halpaa kuin ennen. Nousevatko siis halpaketjujen vaatteiden hinnat? Toivoa voi, mutta tuskin sitä päivää nähdään. Siinä vaiheessa, kun tuotantokustannukset nousevat liikaa, tuotanto mitä luultavammin siirretään muihin Aasian maihin tai Kiinan pohjoisosiin, jossa työvoimakustannukset ovat vielä suhteellisen alhaiset. Eiväthän halpaketjut nyt halua hintoja nostaa!

Työntekijöiden nousu vastarintaan

Kiinan elintason nousun myötä on jo vaatetehtailla kärsitty työvoimapulasta: vaatetehtaiden työntekjöitä vaihtavat paremmin palkattuun ja vähemmän raskaaseen työhön, kuten palvelualalle. Uusi sukupolvi ei ole enää valmis kestämään mitä tahansa työoloja, vaan vaatii aktiivisesti parempaa.  Nyt kun työntekijöillä on vara valita, ei heitä enää voi pompotella miten tahansa.

Tämä saattaa kuulostaa liiankin sinisilmäiseltä: eihän Kiinan vaateteollisuutta saada näin helposti muutettua eettiseksi! Ei se käden käänteessä tapahdukaan, mutta pitkällä tähtäimellä nämä muutokset ovat kuitenkin iso askel parempaan suuntaan.

Kiina valtaa markkinoita

Toinen merkittävä muutos tulee olemaan se, että pian emme osta vain Kiinassa valmistettuja tuotteita vaan myös oikeasti kiinalaisia tuotteita. Toisin sanoen tulevaisuudessa kiinalaisten omistamat vaateyritykset tulevat valtaamaan markkinoita. Kiinassa on enenevissä määrin korkeasti koulutettuja ihmisiä ja kykyä sekä tahtoa ottaa ohjat käsiin.

Kasvava kulutusvoima

Ennen ajateltiin, että Kiina on vain yksi iso tuotantolaitos, mutta nyt monet yritykset ovat tajunneet Kiinan olevan myös potentiaalinen markkina-alue. Kun palkat nousevat, kasvaa myös kiinalaisten kulutusvoima. Kukapa ei haluaisi olla näillä apajilla mukana: miljoonia ja taas miljoonia uusia kuluttajia! Monet isot vaateketjut, kuten Zara, Mango ja H&M ovatkin jo hyvää vauhtia levittäytymässä Kiinaan.

Pian siis voi olla edessä tilanne, että vain yrityksen johto toimii länsimaista käsin ja kaikki muut yrityksen toiminnot ovat kaukoidässä – aina tuotantoa, suunnittelua ja myyntiä myöden.

Kestävä kehitys & Kiina

Kiina on mielletty niin epäekologiseksi ja saastuttavaksi maaksi kuin olla ja voi. Niin on pitkään ollutkin, mutta tulevaisuus näyttää toisenlaiselta. Tänä vuonna julkistetun Kiinan uuden viisivuotissuunitelman mukaan maan talouskasvu halutaan ohjata kestävämmille raiteille. Aiheesta kirjoitti mm. Vihreä lanka.

Kiinan hallituksen kanta enteilee hyvää ympäristön kannalta. Toivotaan myös, että ostovoimaiset kiinalaiset ovat ekologisesti ja eettisesti valveutuneita ja fiksumpia kuin länsimaiset kuluttajat, eivätkä mene mukaan kertakäyttö- kulutuskulttuuriin. Jospa Kiinasta olisi niin hyväksi suunnannäyttäjäksi, että he siirtyisivät suoraan vastuullisen kulutuksen tielle?

Hyvää ja huonoa

Verrattuna Finnwatchin vuonna 2006 tekemään selvitykseen samasta aiheesta, ero on merkittävä: silloin Finnwatch ei löytänyt yhtään julkista hankkijaa, joka olisi asettanut ostoilleen sosiaalisia tai eettisiä kriteerejä. Nyt sentään kolmasosa ilmoittaa, että heillä on ainakin jonkinlaisia eettisiä kriteerejä ostoilleen. Eli parannusta on tapahtunut.

Vielä ei ole kuitenkaan aihetta riemuun. Tämä selvitys kertoo vain sen, mitä yritykset ja julkiset tahot itse kertovat toiminnastaan. Toisin sanoen Finnwatch ei ole pystynyt itse varmistamaan, toimitaanko tehtaissa ja alihankintapaikoissa oikeasti niin eettisesti kuin kerrotaan, sillä läheskään aina ei käytetä tarvittavia ulkopuolisia tarkastajia.

Epäselvä valvonta

Selvityksen mukaan moni taho kertoi, että heidän käyttämien tehtaiden tulee noudattaa kansainvälisen työjärjestön ILO:n perussopimuksia. Tämä on BSCI:n ohella varsin laiha lohtu. Vielä pahempi on se, että osa vetosi liikesalaisuuksiin, eikä kertonut yhtään mitään.

Myös kattavampia eettisiä ohjeistuksia, kuten SA8000-sertifikaatti ja Fair Wear Foundationin auditoinnit, oli käytössä jo hieman.  Tärkeää onkin taata se, että tehtaita valvovat ulkopuoliset auditoijat säännöllisin tarkastuksin, eikä luoteta vain omiin tarkastajiin tai tehtaan sanaan.

Viro ja Kiina

Suurinosa työvaatteista valmistetaan Baltian maissa (Viro) ja Aasiassa (Kiina). Verrattuna muotivaatteisiin työvaatteita tuotetaan enemmän lähialueilla kuin Kiinassa. Suomessa tuotanto on häviävän pientä.

Verorahoja hikipajoihin

Selvityksessä oli kyseessä siis julkisten tahojen (esim. Poliisi, Finnair, Posti tai Lahden kaupunki) työvaatehankinnat. Toisin sanoen jokainen veronmaksaja välillisesti tukee epäeettistä ostotoimintaa. Jo pitkään julkisten ostojen tärkeimpänä kriteereinä on ollut hinta, mutta nyt jos koskaan olisi aika laittaa painoarvoa myös sosiaaliselle vastuulle!

Raportti kokonaisuudessaan luettavissa täältä (pdf).

Juttu luettavissa Uusi Musta -sivustolla.

Lisää vinkkejä pienien muutosten tekemiseen löytyy Reilun kaupan viikkojen sivuilta.

Reilun kaupan suosio on jatkanut tasaista kasvuaan.  Reilun kaupan tuotteita myytiin viime vuonna maailmanlaajuisesti 3,4 miljardin euron  arvosta, 15 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kriteerejä uusille tuoteryhmille on kehitteillä koko ajan. Ensi vuonna markkinoille saadaan ainakin Reilun kaupan kultaa ja kosmetiikkaa!

Reilun kaupan viikon kunniaksi Armedangels-merkin Tsarinas- ja Cameo-paidat, jotka on valmistettu Reilun kaupan luomupuuvillasta, tämän viikon ajan alennuksessa Vihreät Vaatteet -verkkokaupassa!

Armedangels naisten paita Cameo 29,90€ (norm. 49,90€)

Armedangels naisten paita Tsarinas 29,90€ (norm. 49,90€)

Jutussa oli haastateltavana SOK:n (esim. Sokos ja S-marketit) vastuullisuuspäällikkö Lea Rankinen. Hän kertoi SOK:n olevan mukana sosiaalisen vastuun laadunvalvontajärjestelmässä, BSCI:ssä.

Verrattuna muihin sosiaalisen vastuun standardeihin, BSCI:n ohjenuorat ovat löyhät. BSCI on yritysten itsensä perustama, ja siihen ei kuulu kansalaisjärjestöjä tai ay-liikkeitä. Kuningaskuluttajassa esiin otettu seikka BSCI:n ongelmallisuudesta on se, että järjestelmässä mukana oleva yritys on velvollinen maksamaan vain kunkin maan lain määräämän minimipalkan. Tämä minimi on monessa Kaukoidän maassa aivan liian alhainen, eikä se kata työntekijän ja hänen perheensä elämiseen meneviä kustannuksia.

Tämän minimipalkan on sanottu olevan esimerkiksi Bangladeshissa vain kolmasosan siitä, mitä elämiseen oikeasti tarvittaisiin. Nyt tosin hallitus on luvannut melkein tuplata palkan. Tämä on askel parempaan.

Kysyttäessä SOK:lta Bangladeshissa valmistamisesta, vastuullisuuspäällikkö vetoaa siihen, että boikotti mitään maata kohtaan ei ole ratkaisu. Ei tietenkään ole! Mutta tämä tarkoittaa, että kyseisen maan työntekijöiden oloja tulee aktiivisesti parantaa ja maksaa ehdottomasti enemmän kuin minimipalkka vaatii! Vastuullisuuspäällikkö myöntää, että heidän vaatimuksena on vain Bangladeshin valtion määräämä minimipalkka.

Kuten jutussa sanotaan, on erittäin hyvä, että SOK:ssa edes keskustellaan näistä vaikeista asioista. Mutta aika ympäripyöreitä vastauksia silti saimme. Ja harvoin itse vastuullisuuspäällikkö on kaupassa vastailemassa asiakkaiden kysymyksiin ja kertomassa missä mikin vaate on valmistettu. Myös myyjien tulee tietää nämä asiat!

Katso Kuningaskuluttajan juttu YLE Areenasta.

Kuva: YLE

Erittäin hyvä, että nämä vaatejätit kieltävät hiekkapuhalluksen, mutta toivotaan, että tätä viimeistelymenetelmää ei korvata lähes yhtä haitallisilla vastineilla, kuten hiomakoneella tai -paperilla. Lisää aiheesta voi lukea aiemmasta kirjoituksestani Farkkujen vaaralliset viimeistelyt.