Suurin ympäristövaikutus ilmeni materiaalien tuotannossa (puuvillan viljely, luonnonkumin tuotanto ja karjankasvatus). Koko tuotanoketjun ympäristövaikutusten laskeminen on iso työ ja siinä Puma on vasta alkutaipaleella. Tähän saakka tarkemmassa tutkinnassa on ollut vasta tuotannon kasvihuonepäästöt ja veden kulutus. Raportti tulee tarkentumaan syksyn aikana yksityiskohtaisemmalla selonteolla.

Kilpailuetu

Syitä, miksi Puma lähti selvittämään ekologista jalanjälkeään, on varmasti monia: aito huoli ympäristöstä, mutta myös se, että yrityksen toimiminen edelläkävijänä parantaa sen imagoa ja tulevaisuudessa tämä on varmasti suuri kilpailuetu Pumalle. Tällä tavalla yritys myös varautuu mahdollisiin tuleviin lakimuutoksiin.

Puma on tehnyt  Environmental Profit & Loss Account (E P&L) -vastuullisuusraportin yhdessä PPR Groupin kanssa, jonka alla Puma toimii. Samaan konserniin kuuluu myös mm. Yves Saint Laurent, Gucci, Stella McCartney. Konserni aloittaa siis projektin Puman kanssa, mutta toivotaan sen laajentuvan myös konsernin muihin brändeihin. Raportti luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

Isoja ja pieniä tekoja

Selvittämällä tuotantoprosessin vaikutuksia ympäristöön yritys voi paljon paremmin tehdä isoja ja pieniä muutoksia eri osa-alueilla. Erittäin hyvä olisi löytää esimerkiksi ekologisempia vaihtoehtoja puuvillalle, mutta myös  pakkausmateriaalien vähentäminen on kenkävalmistajan kohdalla iso tekijä. Tässä työ näkyy jo konkreettisella tasolla, sillä Puma on suunnitellut kenkälaatikon, joka ei ole laatikko ollenkaan:

Edelläkävijä

Puma otti rohkean askeleen kohti vastuullisempaa tuotantoa ja liiketoimintaa, sillä se on ensimmäinen suuryritys, joka laskee hinnan koko tuotantoketjun ympäristövaikutuksille. Aikaisemmin tätä virkaa on ajaneet lähinnä yrityksen yhteiskuntavastuuraportit, mutta syvempää analyysiä tuotannon vaikutuksista on kaivattu.

Toivottavasti muut yritykset ottavat tästä mallia ja tällaisesta tuotannon läpinäkyvyydestä tulisi arkipäivää. Toivotaan myös, että laskettuaan ekologisen jalanjälkensä suuruuden Puma on myös valmis pienentämään sitä mittavilla teoilla!

Kuvat & video: Puma

Riittämätön “Made in…”

Muotikaupan liitto kokee, että alkuperämaamerkintä rajoittaa vapaata kaupankäyntiä, heikentää kilpailuetua ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Lisäksi merkinnän sanotaan olevan harhaanjohtava, sillä se kertoo vain yhden valmistusmaan, joita vaatteella saattaa olla useita (jollei kymmeniä). Tässä asiassa olen samaa mieltä: alkuperämaamerkintä on riittämätön kertomaan tarpeeksi vaatteen tuotantoprosessista. Tärkeämpää olisi kertoa kaikista tuotannon vaiheista, ei vain viimeisestä kokoonpanomaasta. Lisää aiheesta aiemmasta kirjoituksestani.

Vapaaehtoista vai pakollista?

Tiedotteesta ei tosin käy ilmi, vastustaako Muotikaupan liitto nimenomaan tuotantoketjun läpinäkyvyyttä vai vain kyseistä ehdotusta ilmoittaa alkuperämaa. Keskustelin aiheesta puhelimitse Muotikaupan liiton toimitusjohtajan Yrjö Gorskin kanssa. Hänen mielestään vaateliikkeillä pitää olla tietoa vaatteen tuotantoketjusta, mutta vaatemerkkejä ei voida lainsäädännön kautta pakottaa sitä kertomaan. Kaiken tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Epäilen syvästi, että vaatemerkit haluavat vapaaehtoisesti prosessistaan kertoa, jos pakko ei ole.

Gorskin mielestä tällaista lakia ei voida säätää, sillä lain noudattamista ei pystytä valvomaan. Ymmärrän täysin, että valvominen on hankalaa, muttei todellakaan mahdotonta. Valvominen aiheuttaa varmasti myös isoja kustannuksia niin valvoville elimille kuin vaateyrityksillekin, mutta tämä on vain hyväksyttävä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaateyritys kertoo jokaisen tuoteensa tuotantoketjun esimerkiksi omilla nettisivuillaan. Tästä esimerkkinä Made-By-organisaation Track&Trace-järjestelmä. Tämän lisäksi ulkopuolisten tahojen tulee valvoa toimintaa, samalla tavalla kuin esimerkiksi luomupuuvillan tuotannon sertifiointitahot tai Reilun kaupan viljelmiä valvovat ulkopuoliset auditoijat.

Tuotantoketjun vapaaehtoisesta avoimuudesta ei ainakaan vielä ole järin hyviä esimerkkejä olemassa. Toki monella yrityksellä on kattavat yrityksen yhteiskuntavastuuraportit, mutta usein tämä jää vain sanahelinäksi. Tuotantoketjun avoimuus olisi todellista konkretiaa.

Kenen etuja valvotaan?

Muotikaupan liitto on kenkä-, vaatetus-, tekstiili-, urheilu-, turkis- ja muiden muodin parissa toimivien jäsentensä edunvalvonta- ja yhteistoimintajärjestö. Vaatteiden alkuperämerkinnän vastustaminen on siis Muotikaupan liiton virallinen kanta, mutta välttämättä kaikki liiton jäsenyritykset eivät ole samaa mieltä. Olisikin mukava tietää, löytyykö liiton jäsenistä yhtään eriävää mielipidettä? Eikö kukaan yrityksistä näe kilpailuetuna sitä, että kerrotaan avoimesti tuotantoprosessista, ja että tätä toimintaa todella valvotaan eikä kaikki perustu vain vapaaehtoisuuteen?

Kuluttajan vastuu

Siitä lähtien kun vaatetuotanto on globalisoitunut, on eletty kuin villissä lännessä. Juuri kukaan ei ole vaatinut vaatemerkkejä vastuuseen siitä, miten he vaatteitaan tuottavat.

Muotikaupan liiton toimitusjohtaja Yrjö Gorski peräänkuuluttaakin kuluttajan vastuuta: niin kauan kuin kuluttaja ei vaadi muutosta, yritysten ei tarvitse tehdä mitään. Eli toisin sanoen Gorski myöntää, ettei yksikään vaatemerkki vapaaehtoisesti kerro tuotannostaan, vaan vasta sitten, kun on siihen pakotettu – tällä kertaa kuluttajan toimesta.

Kuluttaja varmasti voikin omilla ostopäätöksillään edesauttaa asiaa, mutta tämän lisäksi tarvitaan kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja, jotta pystytään isossa mittakaavassa muuttamaan vaateteollisuuden tapaa toimia.

Mitä siis tehdä?

Enää ei pitäisi vääntää kättä vain siitä, tulisiko vaatteen yksi valmistusmaa kertoa vai ei. Tärkeämpää olisi saada tietoon koko tuotantoketju. Tee oma osasi liittymällä Facebook-ryhmään: Haluan tietää vaatteideni alkuperän

Juttu luettavissa Uusi Musta -sivustolla.

Puuvillan kysyntä on kasvanut, mutta tuotanto ei ole kasvanut samaan tahtiin. Yksi syy tuotannon ehtymiseen on se, että monet viljelijät ovat siirtyneet tuottoisampiin viljelyskasveihin. Puuvillan hinta on noussut merkkittävästi; Kauppalehden mukaan puuvilla on kalleimmillaan 140 vuoteen.  Puuvillan markkinahinta on tosin ollut jo pitkään järkyttävän alhainen, eikä viljelijälle ole jäänyt siitä juuri mitään käteen. Eli hyvä näin.

Toinen tekijä vaatteiden hintojen nousuun on Kiinan tehtaiden toimitusvaikeudet. Laman aikana kymmenet tuhannet kiinalaiset tehtaat sulkivat ovensa. Nyt talouden elpyessä tehtaat eivät ole pysyneet kasvavan kysynnän tahdissa. Tähän suuri syy on se, että tehtaiden on ollut vaikea löytää ammattitaitoisia työntekijöitä satojentuhansien ompelijoiden siirtyessä paremmin palkattuihin ammatteihin.

Kiinan vaurastuessa myös palkat nousevat, eikä työvoima enää olekaan niin halpaa kuin mihin on totuttu. Länsimaiset tuotemerkit eivät tosin ole näemmä valmiita maksamaan oikeudenmukaisempia palkkoja vaan yritykset siirtävät tuotannon rannikolta Pohjois-Kiinaan tai muihin Kaukoidän maihin (kuten Indonesiaan ja Intiaan).

Silti on toivoa, että tilanne kääntyisi oikeudenmukaisemmaksi. On jo vuosia eletty tilanteessa, jossa länsimaiset yritykset ovat sanelleet vaatetuotannon ehdot Kiinassa, mutta nyt kiinalaiset vaatetehtaat voivatkin jo valita, kenelle toimittaa ja millä hintaa.

Ehkä hintojen nousu ei olekaan niin huono asia.

Kauppalehden artikkeli luettavissa täällä.

Alkuperämaa kertoo vain yhden paikan, mutta todellisuudessa suurinosa vaatteista on kokoelma monen eri maan ja paikkakunnan tuotoksia. Kangas Intiasta, vetoketjut Kiinasta ja napit Bangladeshista, mutta ompelu tapahtuu Bulgariassa. Vaate on siis “Made in Bulgaria”. Helpompaahan tämä on tuotemerkille kuin kertoa koko tuotantoketju A:sta Ö:hön.

Kaupoista saattaa myös löytyy vaatteita, joiden tiedoissa lukee vain “Made in EU”. Tämä jos joku on turhan suurpiirteistä!

Eikä alkuperämaamerkintä kerro sanallakaan siitä, kuinka eettisissä oloissa vaate on vamistettu. Oli maa mikä tahansa, vaatteita voidaan valmistaa hyvin eettisesti tai täysin epäeettisesti. Ja juurikin siksi boikotti mitään tiettyä maata kohtaan ei ole ratkaisu.

Kysyin eräältä vaateliikkeen myyjältä paidan valmistusmaata. Hän vastasi iloisena, että “eihän sitä tarvitse ilmoittaa”. Jos ei ole pakko, mitään ei tehdä. Ihmeellistä, että tässä vaiheessa pohditaan vielä niinkin yksinkertaista asiaa kuin sitä, pitäisikö valmistajien kertoa valmistusmaa vai ei. Tällä hetkellä ajatusten pitäisi olla jo paljon syvemmissä pohdinnoissa vaatteen tuotantoketjun läpinäkyvyyden parantamisessa!

Mitä pahaa tavallisesti viljelyssä puuvillassa oikein on? Ja mikä tekee luomupuuvillasta sitä paremman? Katso video  100% Cotton – Made In India ja tiedät! Video kestää puoli tuntia, joka kannattaa ehdottomasti käyttää dokumentin katsomiseen.

Dokumentissa kerrotaan Intian puuvillanviljelijöiden arjesta: Eurooppa vaatii halpaa puuvillaa, ja Intian puuvillanviljelijät sitä tarjoavat – terveytensä uhalla. Monet Euroopassa kielletyt hyönteismyrkyt ovat löytäneet tiensä Intian markkinoille. Näistä myrkyistä kärsivät puuvillan viljelijät (joiden keskimääräinen elinikä on vain 35 vuotta), mutta myös ympäröivä luonto, vesistöt ja asukkaat. Intialla ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa: tiukka kilpailu Kiinan kanssa puuvillan tuotannosta pitää intialaiset riippuvaisina myrkyistä.

Vaatteen koko tuotantoketju on varsin monimutkainen ja pitkä prosessi, kuten olen ennenkin maininnut. Materiaalin raaka-aine tulee yhdestä paikkaa, kudotaan toisaalla, värjätään kolmannessa paikassa, ommellaan neljännessä, kuljetetaan viidenteen.. ja tämän lisäksi muut materiaalit, vetskarit, napit, nepparit ja nippelit tulevat pahimmillaan kaikki eri alihankkijoilta. Tämän takia jopa monelle vaateyritykselle itselleen vaatii ponnisteluja pysyä laskuissa, mistä mikin osanen vaatteeseen on alunperin tullut.

Koko tuotantoketjun tunteminen on kuitenkin tärkeää, jotta voitaisiin tehdä asteittain jokaisesta linkistä ekologinen ja eettinen. Tuskin mikään yritys voi väittää, että heidän tuottamansa vaate olisi kerta laakista sekä täysin ekologinen että eettinen. Tärkeämpää on kuitenkin se, ettei mitään salata ja näytetään avoimesti koko tuotantoketjun osaset.

Eikä riitä, että yritys itse tuntee tuotantoketjunsa, vaan tieto tulee jakaa myös kuluttajille. Onneksi yhä useampi yritys nykyään kertoo prosessistaan eli tekee tuotantoketjustaan läpinäkyvän.

Periaatteessa kuluttajan tulisi saada vaateliikkeen myyjältä tieto, mistä vaate on peräisin, mutta valitettavan harvoin myyjällä on tarvittavia tietoja. Tähän ongelmaan on löytynyt ratkaisu koodijärjestelmästä: vaatteesta löytyy koodi, jonka avulla yrityksen nettisivuilta voi hakea tietoa juuri kyseisen vaatteen koko tuotantoketjusta.

Alla muutama esimerkki koodijärjestelmistä (linkkeinä olevilta sivuilta voit käydä testaamassa, miten homma toimii):

MADE-BY -organisaatioon, jossa on mukana mm. Jackpot, Kuyichi, Edun ja Rianne de Witte, kuuluvien brändien tuotteita voi jälkittää MADE-BY Track&Trace -systeemin avulla. Tuotteesta löytyy koodi, joka näpytellään MADE-BY:n nettisivuilla. Sieltä voi nähdä koko tuotantoketjun aina raaka-aineen tuottajasta ompelijaan saakka. Järjestelmä ei vielä ole kaikilta kohtaa täydellinen, koska kaikki alihankkijat eivät välttämättä vielä tunne ohjelmaa tai eivät koe sitä tärkeäksi. Pikkuhiljaa MADE-BY pystyy kuitenkin täydentämään ketjuja ja tekemään niistä kattavampia.

ICEBREAKER julkaisee elokuussa 2008 myös oman “baacode”-systeemin, jonka avulla heidän tuotteidensa alkuperä voidaan selvittää Icebreakerin nettisivujen kautta.

RESPECT-INSIDE -nettisivustolla on myös oma tuotantoketjun jäljittäjä, nimeltään “DNA code”, joka toimii samalla periaatteella kuin edellämainitut järjestelmät. Tätä DNA-koodia käyttää tuotteissaan mm. Switcher, jota Suomessa myydään Anttiloissa.