Ethletic – Reilun kaupan tennarit

Taloussanomat uutisoi 1.5.2011, että lenkkareissa voi muhia myrkkypommi. Esimerkiksi Virossa on ollut myynnissä kenkiä, joista on löydetty dimetyylifumaraattia eli homeenestoainetta, joka on kielletty EU:ssa jo vuonna 2009. Taloussanomien artikkelissa oli linkki Euroopan komission sivuille, jossa on listattu kiellettyjä kemikaaleja sisältäviä tuotteita EU:n alueelta. Mielenkiintoinen, mutta pelottava lista.

Kaikista kengistä ei voi olla varma, mitä ne pitävät sisällään, mutta joistain tietoa on toisia enemmän. Jälkimmäisiin lukeutuu esimerkiksi Ethletic-tennarit, jotka ovat ensimmäiset sekä Reilut että luomut tennarit.

Ethletic-tennareiden päällinen on  Reilun kaupan GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa, joka kasvatetaan pienillä tiloilla Etelä-Intiassa. Pohjien luonnonkumi on kerätty FSC-sertifioidusta metsästä Sri Lankasta ja Etelä-Intiasta. Jokaisesta kumikilosta on maksettu reilun kaupan mukainen korvaus. Varsinaisesti ei ole olemassa Reilun kaupan sertifioitua kumia, mutta Fair Deal Trading on tehnyt tuottajien kanssa sopimukset, jotka takaavat reilun korvauksen jokaisesta kumikilosta.

Ethletic-merkin omistaa Fair Deal Trading -niminen yritys, joka on tätä nykyä saksalaisessa omistuksessa. Tennarit on koottu Pakistanissa, jossa jokaisesta tennarista maksetaan reilu korvaus. Fair Deal Trading tekee yhteistyötä Talon FairTrade Workers Wellfare Society -kansalaisjärjestön kanssa, joka on merkittävästi parantanut Pakistanin työntekijöiden asemaa.

Alla kuvia tuotantoprosessista: vasemmalla puuvillanviljelijöitä Intiasta, keskellä Sri Lankasta luonnonkumin kerääjä nimeltä Kitman, oikealla Ayub Khan, joka valmistaa tennarien kumipohjia Pakistanissa:

Kuvat: www.ethletic.se

Ethletic-tennareita löytyy Green Street-verkkokaupan valikoimista.

Jaa:

One thought on “Ethletic – Reilun kaupan tennarit

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *