Kuuden vaatteen haaste – viimeiset metrit

Syyskuu ja sen mukana kuuden vaatteen haaste on kulunut niin nopeasti, etten ole ehtinyt edes tekemään jokaviikkoista rapottia aiheesta. Nyt haaste on jo aivan loppusuoralla ja pian tulee paluu normaaliin vaatetukseen.

Alunperin ajatuksenani oli pohtia asukokonaisuuksien variaatioita enemmän kuin mitä loppujen lopuksi tein. Miten saisin jokaisesta päivästä erilaisen? Nyt kiire vei voiton ja pelasin monena aamuna varman päälle. Koruja ja huiveja onneksi löytyi kaapista sen verran, että niillä pystyin varioimaan tyyliä.

Jos nyt valitsisin uudelleen omat kuusi vaatettani, luultavasti ottaisin mukaan muutakin kuin mekkoja ja neuleita. Vaikka mekkoja olikin moneen lähtöön, välillä jo kaipailin muutakin kuin sukkahousu-mekko-yhdistelmää joka ainut päivä.

Toinen huomio oli se, että yhtäkkiä aloin haikailemaan vaatekaappini värikkäämpiä tuotteita, vaikka yleensä viihdyn mustissa vallan mainiosti. Ehkä se yksi värikäs päivä viikossa pitää minut tyytyväisenä ja loppuviikon voikin sitten kulkea tummissa.

Kaiken kaikkiaan haaste sai pohtimaan ostopäätöksiä vielä entistä enemmän. Tarvitsenko oikeasti tätä vai joko kaapista löytyy tarpeeksi? Lisäksi aion tehdä perusteellisen vaatekaapin kartoituksen heti kun ennätän ja vien kirpparille kaiken turhan.

Oman persoonan ilmaisu vaatteiden kautta on kuitenkin sen verran tärkeä osa minua, että aivan näin minimalistisella linjalla en jatka syyskuuta kauempaa.

Alla vielä muutama asukokonaisuus kuukauden varrelta:

1.

NURMI-mekko luomupuuvillaa

Neule, korvikset ja huivi kirpparilta

2.

Sininen mekko kirpparilta

NURMI-rannekoru kierrätettyä nahkaa

Mummini vanha kello kaulakoruna

3.

Sininen mekko ja neule kirpparilta

Itse suunnittelemani digipainettu huivi

Jaa:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *