Eläinystävällinen muotinäytös Helsingissä 19.11.
Huomenna lauantaina 19.11.2011 järjestetään Niin kuin sinä ja minä – eläinystävällinen muotinäytös Kiseleffin Talossa Helsingissä. Näytöksen järjestävät eläinsuojeluliitto Animalia, vaatekauppa Ethic ja GlopeHope.
“Ihmisen ei tarvitse pukeutua eläimeen, mutta eläimet tarvitsevat usein ihmisiä elääkseen hyvän elämän. Muotinäytöksessä kerrotaan kulutusvalinnoista, joita tekemällä jokainen meistä voi edistää eläinten oikeuksia sekä suojella ympäristöä.”

Von Hertzen Brothersien kierrätysmallisto
Von Hertzen Brothers -bändin uusi kierrätysmallisto saa varmasti monen fanin sukat pyörimään jaloissa: uudet tuotteet on nimittäin valmistettu bändin jäsenten omista vanhoista farkuista, paidoista ja kodintekstiileistä! Näitä vaatteita on käytetty bändin keikoilla ja promokuvissa, joten jokainen tuote pitää sisällään monta tarinaa.

Kie von Hertzen kertoo:
“Me ideoitiin yhdessä mitä spesiaalia voisimme tarjota faneille. Keksittiin idea käyttää meidän vanhoja farkkuja, paitoja ja kitarankieliä tuotteissa. Tuotteiden joukossa on esimerkiksi Mikon vuonna 2001 bändin ensimmäisellä Tavastian keikalla käyttämä paita ja 2008 Provinssirockissa käyttämät liivit. Mukana on myös mun vanhat farkut, mitkä jalassa kiersin aikanaan puoli vuotta latinalaista Amerikkaa.”
VHB:n kierrätysmallisto on toteutettu yhdessä yhtyeen ja Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelija Jaana Braggen kanssa. Tuotteet on valmistettu Suomessa. Mallisto on yksinoikeudella myynnissä Backstage Rock Shopissa ja bändin loppuvuoden keikoilla.

Bändin muissakin tuotteissa on otettu vastuullisuus huomioon: esimerkiksi kaikki bändin uudet T-paidat ja hupparit on valmistettu luomupuuvillasta. Näitä paitoja on myynnissä myös Green Street -verkkokaupassa.
Kuvat: Toni Ahonen
Ekologinen talvitakki on kiven alla
Hyvä talvitakki on varmasti monella juuri nyt etsinnässä. Mutta mitä jos päälle kelpuuttaa vain ekologisesti ja eettisesti tuotetun takin? Uuden Mustan Hertta kirjoitti aiheesta kattavan tekstin, jonka voit lukea täältä. Suosittelen!

Kuvassa Christopher Raeburnin ylijäämämateriaaleista Englannissa valmistettuja takkeja, joita en aiemmin huomannut Uuden Mustan Hertalle vinkata. Raeburn on aiemmin suunnitellut takkeja mm. vanhoista laskuvarjoista, mutta nyt kokoelmaan on tullut myös paremmin Suomen talveen sopivia malleja!
Kuva:Â Christopher Raeburn
Vinksahtanut vaateteollisuus
Viime viikolla TV2:lta tuli Silminnäkijä-dokumentti Vaarallinen vaate, joka on nyt nähtävissä YLE Areenalta. Dokumentti sai minut jälleen kerran miettimään vaateteollisuuden hulluutta.
Vaikka selkeästi nähdään, että monet kemikaalit ja toimintatavat, joita vaateteollisuudessa käytetään, ovat hengenvaarallisia niin työntekijöille kuin kuluttajillekin, ei niiden käyttöä lopeteta. Ja vaikka Euroopassa lopetettaisiinkin, se ei takaa, etteikö homma jatkuisi samaan malliin Kaukoidässä.
Myrkkyvaatteet kaupan hyllyllä
Kaukoidästä Euroopan markkinoille tuodut tuotteet voivat sisältää monia ihmiselle vaarallisia kemikaaleja, mutta ne useimmiten silti päätyvät kaupan hyllyille. Yksi syy on se, ettei kaikkia tuotteita tarkasteta. Nurinkurisempaa on se, että vaikka tuote tarkastettaisiin ja siitä löydetään haitallisia kemikaaleja, ne siitä huolimatta pääsevät myyntiin, sillä aina ei ole laillista perustetta vetää niitä pois markkinoilta. Niitä tuotteita, jotka on vedetty pois markkinoilta, voi käydä lukemassa netissä  EU:n Rapex-raporteista.
Halpa = hyvä
Vaikka vaarallisten vaatteiden myynti ja valmistus kiellettäisiin joka ikisessä maailman kolkassa, aina löytyy tahoja, jotka kiertävät lakia. Syy, miksi lakia kierretään, on se, että myrkillisten kemikaalien ja vaarallisten viimeitelyjen käyttö vaatteiden tuotannossa yksinketaisesti on halvempaa: esimerkiksi hiekkapuhallus ilman suojalaitteita on halvempaa kuin käyttää suojalaitteita (aina saa uuden työntekijän jos edellinen kupsahtaa) tai vaihtaa viimeistelytapa kalliimpaan tekniikkaan.
No more fashion victims
Tuotantolaitoksilla on kovat paineet tuottaa vaatteita yhä halvempaan hintaan, sillä länsimaiset vaateyritykset haluavat myydä vaatteita lähes ilmaiseksi kuluttajille. Ja kuluttajathan ostavat, jos näitä tarjotaan. Muutos pitäisikin tapahtua koko kulutuskuluttuurissa: emme voi ajatella, että vaatteita voidaan ostaa näin halvalla ja tällä tahdilla ilman, että joku on joutunut kärsimään.

Yllä oleva kuva on otettu viime kesänä KappAhl-kaupan naistenvaateosastolla, jossa kyseinen teksti oli kirjoitettuna kylttiin. Teksti oli varmasti tarkoitettu positiiviseksi, mutta se tavallaan kiteyttää koko vaateteollisuuden ongelman. Huippumuoti kestää vain hetken, mutta sen valmistuksen vaikutukset ikuisesti.
Sock Designers -luomusukat
Kesän lopulla löysin netin ihmeellisestä maailmasta ruotsalaisen uutuuden: ekologisia, eettisiä ja esteettisiä sukkia suunnittelevan Sock Designers -merkin. Pakko jälleen sanoa: kyllä ruotsalaiset osaavat!

Sock Designersin takaa löytyy pariskunta Göteborgista, Michael ja Sofia, jotka halusivat hypätä pois hektisestä oravanpyörästä ja tehdä jotain aivan muuta. Pariskunnalle tärkeitä tekijöitä ovat design, laatu ja ekologisuus. Näistä aineksista syntyi raikas ja iloinen sukkamallisto, jonka mallit sopivat niin miehille, naisille kuin lapsillekin.

Sukissa käytettävä luomupuuvilla, jonka on sertifioinut IMO-organisaatio, on kasvatettu Turkissa. Puuvilla on kehrätty langaksi Saksassa, jossa materiaali myös värjätään GOTS-sertifikaatin mukaisesti.
Luomupuuvillan lisäksi sukkiin on lisätty hieman polyamidia (17%) tuomaan kulutuskestävyyttä ja lycraa (3%), jotta tuote pitää hyvin muotonsa. Polyamidi valmistetaan italiassa ja lycra Latviassa. Sock Designers -sukat kudotaan Latviassa paikallisessa perheyrityksessä.
Näissä sukissa yhdistyy niin hyvin vastuullisuus ja design, että halusin ottaa niitä myös Green Street -verkkokauppan valikoimiin, jonka löydät täältä.



Kuvat: Sock Designers
Väriä talveen!
Olen järjestämässä yhdessä iam design -muotoiluyrityksen kanssa Värikästä joulua -värityskilpailua (kilpailu voimassa 22.11.2011 saakka) ja siihen liittyvää tapahtumaa Lahden Muotohuoltamolla 25.-27.11.2011 osana WDC 2012 -hanketta.
Värittäminen on hengähdystauko kiireisen arjen keskellä. Kilpailuun voi osallistua niin kotona kuin koulussa, työpaikan kahvitunnilla kuin bussimatkalla kohti kotia. Värittää voi lasten kanssa tai ihan omaksi ilokseen – oli sitten nuori tai vähemmän nuori.
Kilpailun voittaja saa omakseen luomupuuvillaisen kassin, jonka kylkeen on painatettu voittajan itse värittämä taideteos. Kassin sisältä tulee löytymään runsain mitoin luomuherkkuja!
Käy tykkäämässä Värikästä joulua -sivuista Facebookissa ja näet kaikki kilpailutyöt. Kaikkien tykkääjien kesken arvotaan yllätyspalkintoja!
Lisää tietoa kilpailusta ja tapahtumasta osoitteessa www.facebook.com/varikastajoulua
Ekovaatteet eivät ole enää vain hippien juttu
…Ja sen todistaa myös City Style Guide, jossa on nostettu hienosti esille suomalaisia ekovaatemerkkejä, jotka kulkevat design edellä. Style Guiden näköisversio luettavissa täältä.
Artikkelissa esittelyssä Nurmi-merkkini lisäksi mm. Costo, Minna Hepburn, Ainokainen, Sanna Hopiavuori ja Poola Kataryna, jonka valloittavasta Beasts AW2011 -mallistosta kuva alla:
Kuva: Sofia Okkonen
Ethical Fashion Source Expo 2011
Tämän viikon maanantaina ja tiistaina Lontoossa järjestettiin Ethical Fashion Source Expo, josta kerroin aiemmassa postauksessani. Olin mukana messuilla Nurmi-merkkini kanssa ja seuraavassa hieman kuulumisia tapahtumasta!
Messut järjestettiin Islingtonin kaupunginosassa Sadlers Wells -musiikkiteatterissa, jonka aulatilat neljässä kerroksessa oli varattu messujen käyttöön. Ensimmäisessä kerroksessa, sisäänkäynnin luona, oli esillä asukokonaisuuksia, jossa oli yhdisteltynä Designer Pavilion -osaston merkkien vaatteita (kuva alla).

Aulassa näytettiin myös erilaisia videoita ja elokuvia ekologiseen vaatteeseen liittyen sekä järjestettiin kaikille avoimia lyhyitä konsultaatiotapaamisia brittiläisten vastuullisen vaateteollisuuden konkarien kanssa.
Seuraava kerros oli varattu Designer Pavilion -osastolle. Esillä oli noin kymmenen vastuullista vaate- ja asustemerkkiä eri puolilta maailmaa, mm. Indonesiasta, Ranskasta, Italiasta, Iso-Britanniasta – ja myös Suomesta!
Ultra voitti tämän vuoden Innovation-palkinnon konseptuaalisella mallistollaan (kuva yllä). Tyylikäs mustavalkoinen mallisto on suunniteltu niin, että siitä löytyy kaikki vaatekappaleet, joita ikinä tarvitset. Konseptin tarkoituksena onkin saada ihmiset käyttämään vuoden ajan vain Ultran mallistoa. Kun vuosi on kulunut, malliston voi palauttaa ja se joko kierrätetään vai modifioidaan uusiksi asuiksi.
Kakkoskerroksen auditoriossa järjestettiin tasatunnein seminaareja, jotka käsittelivät hyvin laajalti vastuullisuutta vaateteollisuudessa. Aiheina oli mm. puuvillan tuotanto, tuotannon ympäristövaikutusten vähentäminen ja lähituotanto Iso-Britanniassa.
Kahdessa ylimässä kerroksessa oli esillä ekologisia materiaaleja ja eettisiä tuotantopaikkoja. Ethical Fashion Forum on tehnyt mahtavaa työtä sen eteen, että suunnittelijoiden ja vaatemerkkien on helpompi löytää vastuullisia kankaita ja toimijoita.
Kaiken kaikkiaan oli hienoa nähdä niin paljon ihmisiä, jotka olivat aidosti vastuullisemman vaateteollisuuden asialla. Ehkä vielä joskus Suomeenkin saadaan vastaavanlainen tapahtuma!
Lisää kuvia Nurmi-blogin puolella.
Nurmi esillä Lontoossa!
Ensi viikon alussa (17.-18.10.2011) järjestetään Lontoossa Ethical Fashion Source Expo, joka on kansainvälinen muotialan messutapahtuma, joka on erikoistunut vastuullisuuteen.
Messuilla on ekologisesti ja eettisesti toimivia valmistajia ja materiaalien toimittajia sekä seminaareja liittyen vastuulliseen vaateteollisuuteen. Näiden lisäksi Ethical Fashion Source Expossa on Designer Pavilion -osio, johon on valittu 18 uraauurtavaa vastuullista vaatemerkkiä. Suunnittelemani Nurmi-merkki on yksi näistä! Lisää Lontoon reissusta Nurmi-blogin puolella.

Halvat farkut eivät ole eettisimmät
Kuluttaja-lehti (6/2011) julkaisi tutkimuksen farkkujen valmistamisen vastuullisuudesta. Lehden kannessa komeili isoilla kirjaimilla: “Farkkututkimus todistaa: Halvat eettisimmät“. Jos otetaan lukuun kaikki olemassa olevat farkkumerkit, tämä on kaikkea muuta kuin totta.

Kuva: www.kuluttaja.fi
Itse artikkeli valottaa onneksi jo heti aluksi asiaa hieman totuudenmukaisemmin: “Kallis hinta ei takaa, että ympäristöasiat olisivat kunnossa – saati että farkkujen tekijä olisi saanut työstään reilun palkan.” Asia on aivan näin: kalliissa merkkifarkuissa maksat usein lisähintaa vain tuotemerkistä.
Tutkimuksessa selvitettiin kunkin farkkumerkin vastuullisuutta (niin sosiaalista vastuuta, ympäristövastuuta kuin avoimuuttakin) kyselylomakkeiden, tehdasvierailuiden ja julkisten raporttien avulla.
Mutta mitä merkkejä Kuluttaja-lehden tutkimuksessa sitten tutkittiin? Mukava oli vain valtavirran isoja tuotemerkkejä ja ketjuja: H&M, Zara, Jack&Jones, Levi’s, Nudie Jeans Co, G-Star Raw, Lee Jeans, Wrangler, Boss ja Diesel.
Vertailu tehtiin siis näiden merkkien kesken ja parhaiten näistä pärjäsi edulliset merkit kuten H&M ja Zara. Tai pitäisikö sanoa: näistä vähiten huonosti pärjäsi H&M ja Zara. Kuluttaja-lehden artikkelissa on kerrottu jokaisen merkin vahvuuksia ja heikkouksia, eivätkä kyseiset halppismerkit selvinneet ilman vakavia heikkouksia.
On hyvä, että tällaisia tutkimuksia tehdään ja valotetaan vaatemerkkien toimintaa, mutta lehden otsikointi “Halvat eettisimmät” vesittää koko tutkimuksen ja tekee hallaa niille merkeille, jotka aidosti pyrkivät toimimaan vastuullisemmin. Tutkimukseen olisi pitänyt ehdottomasti ottaa mukaan näitä vastuullisesti toimivia farkkumerkkejä, kuten Kuyichi, Howies, Del Forte tai Monkee Genes.
Vastuullisista farkuista puheenollen, Nurmi-merkkini valikoimiin saadaan ensi keväänä Suomessa ommeltuja ekofarkkuja sekä naisille että miehille! Näistä lisää myöhemmin, mutta tässä pieni maistiainen:
Kuva: Antti Ahtiluoto








