Saako kalliilla hyvää ja halvalla huonoa?

H&M-ketjun uusin yhteistyökumppani on Lanvin-muotitalo. Tämä on vain yksi monista pikamuotiketjujen ja julkkisten tai muotitalojen yhteistyökuvioista. Nämä julkkismallistot ovat olleet valtavan suosittuja: lanseerauspäivänä ihmiset ovat jonottaneet päästäkseen ensimmäisinä katsomaan uutuuksia, ja parhaat tuotteet on viety käsistä. Kerrankin tavallisella tallaajalla on mahdollisuus huippusuunnittelijoiden luomuksiin pikkurahalla.

Iltasanomien toimittaja Susanne Salo kirjoitti Iltasanomien nettisivuilla tästä ilmiöstä artikkelissa Muotia laadusta tinkien. Hän kritisoi sitä, että halpisketjujen sesonkimallistoissa saadaan pala designmaailmasta, mutta unohdetaan laatu: “Halpisketjujen sesonkimallistot valmistetaan Kaukoidässä halvoista materiaaleista. Siellä silkki vaihtuu poliesteriin, villa rayoniin ja jopa puuvillan laatu heikkenee. Saumat ovat vinossa ja vaatteet menettävät muotonsa ensimmäisessä pesussa.”

Tämä on ihan totta: halpaketjujen käyttämät materiaalit eivät ole parhaita mahdollisia. Mutta suoraa yhtäläisyyttä kalliiden merkkien designtuotteisiin ja laadukkuuteen ei voi vetää. Aina kallis hinta ei tarkoita laatua.

Iltasanomien artikkelissa todetaan, että “muotia voi saada halvalla, mutta laatua ei.” En väitä vastaan. Mutta ne tekijät, jotka artikkelin mukaan tekevät vaatteesta laadukkaan, ovat vain osa totuutta. Salo kirjoittaa: “Designmallistojen korkeat hinnat perustuvat osalta brändien markkinointiosastojen huikeisiin kuluihin. Mutta sitäkin enemmän designvaatteen hintaan vaikuttavat persoonallinen suunnittelu, korkeatasoinen valmistus ja laadukkaat materiaalit.”

Olisipa tämä aina totta. Suuri osa kuluista menee varmasti markkinointikoneistoon ja tuotekehitykseen, kuten artikkelissa todetaan, mutta valmistuksen ja materiaalien osuus on näihin verrattuna häviävän pieni. Valitettavasti yhtälailla kalliiden designmerkkien tuotteet kuin halpisketjujenkin vaatteet valmistetaan Kaukoidässä – jopa ihan samoissa tehtaissa. Siellä korkeatasoisuus ei aina toteudu, saatikka eettisyys.

Laatu ja laadun puute ei ole vain vaatteiden ongelma, vaan lähes kaikkien kulutushyödykkeiden. Ei kyse ole siitä, etteikö enää osattaisi tehdä laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Yritykset ovat vaan hoksanneet, että miksi he tekisivät laadukkaita tuotteita, jos voivat tehdä huonoa halvalla ja saada kuluttaja ostamaan yhä uudelleen ja uudelleen uuden tuotteen.


Mutta mistä sitten voi tietää varmuudella ostavansa laadukkaan tuotteen? Jos ei hintalapusta, ei merkistä, ei kaupasta, niin mistä sitten? Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Eikä tämä pitäisi olla pelkästään kuluttajan vastuulla tutkia, hypistellä ja testata, mikä tuote kestää ja mikä ei. Myös vaatteiden laadun määrittelemiseksi voitaisiin säätää kriteerit, jotka jokaisen vaatteen tulee täyttää.

Tällaista kriteeristöä tuskin saadaan luotua ennen kuin yleinen käsitys tuotteen elinkaaresta ja sen pituudesta on saatu muutettua. Nykyään yleisesti hyväksytty fakta on se, että vaatteet kestävät vain pienen hetken. Ainahan kaupasta saa uusia.  Mutta ei loputtomasti voi valmistaa yhä enemmän, yhä nopeammin, yhä halvemmalla ja yhä huonompi laatuista. Koskakohan päättäjät ja yritysten johto ymmärtäisi tämän?

Kuvat:
Lanvin for H&M
Lindex / Affordable luxury
Mango / Scarlett Johansson
Jaa:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *