Työvaatteet ja niiden eettisyys

Finnwatch julkisti juuri raportin julkisten työvaatehankintojen ja -valmistuksen eettisyydestä. Asiasta uutisoitiin monella tapaa: Helsingin Sanomat kirjoitti Selvitys: Työvaatteita tehdään Aasiassa nälkäpalkoilla, kun taas itse Finnwatch otsikoi Työvaatteiden tuotanto-oloja vahditaan aiempaa enemmän. Samasta selvityksestä voidaan siis vetää monenlaisia johtopäätöksiä.

Hyvää ja huonoa

Verrattuna Finnwatchin vuonna 2006 tekemään selvitykseen samasta aiheesta, ero on merkittävä: silloin Finnwatch ei löytänyt yhtään julkista hankkijaa, joka olisi asettanut ostoilleen sosiaalisia tai eettisiä kriteerejä. Nyt sentään kolmasosa ilmoittaa, että heillä on ainakin jonkinlaisia eettisiä kriteerejä ostoilleen. Eli parannusta on tapahtunut.

Vielä ei ole kuitenkaan aihetta riemuun. Tämä selvitys kertoo vain sen, mitä yritykset ja julkiset tahot itse kertovat toiminnastaan. Toisin sanoen Finnwatch ei ole pystynyt itse varmistamaan, toimitaanko tehtaissa ja alihankintapaikoissa oikeasti niin eettisesti kuin kerrotaan, sillä läheskään aina ei käytetä tarvittavia ulkopuolisia tarkastajia.

Kuva: Timo Kuronen

Epäselvä valvonta

Selvityksen mukaan moni taho kertoi, että heidän käyttämien tehtaiden tulee noudattaa kansainvälisen työjärjestön ILO:n perussopimuksia. Tämä on BSCI:n ohella varsin laiha lohtu. Vielä pahempi on se, että osa vetosi liikesalaisuuksiin, eikä kertonut yhtään mitään.

Myös kattavampia eettisiä ohjeistuksia, kuten SA8000-sertifikaatti ja Fair Wear Foundationin auditoinnit, oli käytössä jo hieman.  Tärkeää onkin taata se, että tehtaita valvovat ulkopuoliset auditoijat säännöllisin tarkastuksin, eikä luoteta vain omiin tarkastajiin tai tehtaan sanaan.

Viro ja Kiina

Suurinosa työvaatteista valmistetaan Baltian maissa (Viro) ja Aasiassa (Kiina). Verrattuna muotivaatteisiin työvaatteita tuotetaan enemmän lähialueilla kuin Kiinassa. Suomessa tuotanto on häviävän pientä.

Verorahoja hikipajoihin

Selvityksessä oli kyseessä siis julkisten tahojen (esim. Poliisi, Finnair, Posti tai Lahden kaupunki) työvaatehankinnat. Toisin sanoen jokainen veronmaksaja välillisesti tukee epäeettistä ostotoimintaa. Jo pitkään julkisten ostojen tärkeimpänä kriteereinä on ollut hinta, mutta nyt jos koskaan olisi aika laittaa painoarvoa myös sosiaaliselle vastuulle!

Raportti kokonaisuudessaan luettavissa täältä (pdf).

Jaa:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *