Vihreä henkari

Metallihenkareita valmistetaan vuosittain miljoonia, joista kolmasosa päätyy kaatopaikalle. Tässä mittakaavassa henkareitakin voi sanoa jo ympäristöongelmaksi. Henkarit eivät kuitenkaan ole niinkään kotitalouksien, vaan vaateteollisuuden ja pesuloiden ongelma.

“The Green Hanger” on kierrätettävä henkari, joka on tehty 100% kierrätetystä pahvista. Henkarin tekeminen ei vaadi ollenkaan liimaa, mustetta tai muita haitallisia aineita. Ilmeisesti nämä vihreät henkarit ovat olleet suurempi menestys kuin valmistajat ovat uskoneetkaan, sillä henkarit ovat loppuneet tyystin varastosta.

Ekologinen henkari saattaa kuulostaa aivan mitättömältä asialta, mutta niin kauan kuin vaate- ja pesulateollisuus toimii nykyisellä tavallaan, eivät henkarit mihinkään katoa. Siksi on hyvä keksiä luontoystävällisempiä ratkaisuja myös henkareille.

Toisaalta voi miettiä, pitäisikö mieluummin muuttaa koko vaateteollisuuden ja yhteiskunnan tapaa toimia, eikä vain laastaroida haavoja. Joidenkin mielestä esimerkiksi luomupuuvillan käyttö on vain “pienempi paha” eikä todellinen ratkaisu ympäristöongelmiin. Se on totta, mutta tällaiset toimenpiteet ovat välttämättömiä ensihätään. Samalla pitäisi kuitenkin pohtia suurempaakin muutosta: miten koko kulutuskulttuurin tulisi muuttua, jotta saavuttaisimme oikeasti kestävän yhteiskunnan. Siihen eivät enää ekohenkarit auta.

Jaa:

5 thoughts on “Vihreä henkari

  1. Paras juttu olisi varmasti, että henkareita kierrätettäisiin pesuloissa ja muualla sellaisenaan eikä tehtäisi aika uusia. Silloin ei tarvitsisi miettiä henkareiden valmistukseen kuluvaa energiaa ja raaka-aineita.

    Eli tehdään kerrasta niin kestäviä ja laadukkaita henkareita, että ne kestävät kovassakin käytössä kauan. Ja lisäksi kehitettäisiin niiden kierrätystä, jotta henkareita ei joutuisi kaatopaikalle ollenkaan.

  2. Toisaalta metallihenkareiden valmistuksessa pystytään hyödyntämään varmaan lähes kaikki raaka-aine, kun taas (oletan) että ekohenkarit leikataan muotilla kartongista, jolloin jää jämäpaloja, jotka täytyy sitten taas kierrättää jne. No joo, blaablaa..

  3. Hyvä pointti tuo henkareiden kestävyys pesulassa, en tiedä, miten käytönnössä toimivat. Luulisi, että voitaisiin kehittää myös kosteutta kestäviä, maatuvia henkareita. Tai toinen vaihtoehto olisi tehostaa henkareiden kierrätystä ylipäätään ja tehdä niitä vaikka kierrätetystä muovista, PET:stä.

  4. Niinpä niin. Ei pelasta ekohenkarit maailmaa, mutta koska kulutuksen on kokonaisuudessaan vähennyttyväreippaastija kohdistuttava kestäviin ratkaisuihin, on ekohenkaritkin askel oikeaan suuntaan. Pesulassakin joskus työskennelleenä mietin vaan, että miten nuo kestävät kosteutta, kun esimerkiksi laitostyöntekijöiden työvaatteet menevät kosteana hankarissa kuumaan kaappiin ja tulevat kuivana ja kutakuinkin suorana sieltä ulos.

  5. Niinpä, kai se on edettävä pienin askelin. Luomuruuasta ja ekohenkareista ehkä inspiroituu kukin pohtimaan ympäristöasioita aikaisempaa enemmän, ja muuttaa jälleen elämäänsä hieman enemmän ekoksi. Toivottavasti. On siihen kyllä itsellänikin vielä matkaa, mutta askel kerrallaan. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *